Helsingin pelastuslaitoksen palomies-ensihoitajat harjoittelemassa potilaan siirtoa
Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Soten jäsenistä Suomen pelastusalan ammattilaiset SPALin hyväksyi sovittelulautakunnan ehdotuksen Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimukseksi.
Virka- ja työehtosopimuskiistan sovittelulautakunta ehdotti kunta-alalle kolmivuotista sopimusratkaisua ja viisivuotista palkkaohjelmaa. Sovittelulautakunnan mukaan ehdotus olisi nostanut palkkoja viiden vuoden aikana yhteensä noin 5,1 prosenttia yleisen linjan mukaisten palkankorotusten lisäksi.
Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Soten jäsenistä Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL hyväksyi sovittelulautakunnan ehdotuksen Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimukseksi. Hyväksynnän edellytyksenä oli, että kunta-alan pääsopijajärjestöt hyväksyvät sovittelulautakunnan Teknisten sopimuksen ehdotuksen.
Ehdotus ei kaikin osin täyttänyt SPALin neuvottelutavoitteita. Merkittävin puute oli, ettei se sisältänyt parannuksia pelastustoimen henkilöstön työaikavaihtoehtoihin. Työaikaan liittyvä valmistelutyö olisi jatkunut Teknisten sopimuksen työryhmässä. Ehdotuksen palkkaratkaisua SPAL piti realistisena.
SPALin jäseniä työskentelee pelastustoimessa, ensihoidossa ja hätäkeskuksissa. Kunta-alalla SPALin jäseniä on Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus TS:n ja Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus SOTEn piirissä. SPAL on osa Sote-neuvottelujärjestöä, jossa SPAL vastaa Teknisten sopimuksen neuvotteluista.
Lähde: SPAL