Pelastuslaitokset 18.11.2020

Kangasalaan valmistunut rakennuspalosimulaattori täydentää uutta koulutuspaloasemaa – laatuaan ensimmäinen Suomessa

Koulutusmahdollisuudet paranivat Pirkanmaan pelastuslaitoksella, kun Kangasalan koulutuspaloasemalla otettiin käyttöön maakaasukäyttöinen rakennuspalosimulaattori. Uuden koulutuspaikan vihkiäisiä vietettiin tiistaina.

Pelastusjohtaja Olli-Pekka Ojanen korosti laitoksen strategiassa keskeisenä olevan työssä kouluttautumisen. Siitä nyt käyttöön otettu koulutuspaloasema on yksi kokonaisuus.

Pelastusjohtaja Olli-Pekka Ojanen ja koulutuspalomestari Antti Koskela tyytyväisinä uuden rakennuspalosimulaattorin vihkäisissä.

”Valmiuden ja osaamisen ylläpitäminen on tärkeää ja tavoitteena on pystyä kouluttamaan arjessa, työaikana henkilöstöä mahdollisimman hyvin ja laadukkaasti. Tärkeää on myös oppia toimimaan kouluttajana”, Ojanen totesi.

Pelastusjohtaja ei pitänyt kynttilää vakan alla todetessaan, että laatuaan ensimmäinen koulutuspaloasema rakennuspalosimulaattoreineen valmistui Suomen parhaalle pelastuslaitokselle.

Palopäällikkö Jyrki Paunila totesi hankkeen alkusanat lausutun viitisen vuotta sitten. Toiveita koulutuspaikan hyödyntämiselle laitettiin myös Pelastusopiston ja Poliisiammattikorkeakoulun yhteistyön alkaessa, mutta nämä toiveet eivät ole toistaiseksi toteutuneet.

Maakaasukäyttöisessä rakennuspalosimulaattorissa syntyvä savu ei ole ympäristölle haitallista.

Koulutuspaloaseman toteuttaminen on tekniikan ja pelastustoimen yhteinen hanke. Simulaattorin toimittaneen Intefire Product Oy:n toimitusjohtaja Mika Järvenpää kehui Pirkanmaan pelastuslaitosta siitä, että hanke toteutettiin yhdessä niin, että laitos perusti työryhmän ja investoinnille haettiin selkeä tarve.

”Laitoksessa perustettiin työryhmä ja sille vetäjä. Ensin mietittiin sitä, mitä pitää harjoitella ja sen jälkeen päätettiin, millainen väline sitä varten hankitaan.”

”Me emme ole asiantuntijoita tulipalojen sammuttamisessa ja kouluttamisessa, vaan toteutimme sen, mitä meiltä odotettiin.”

Koulutuspalomestari Antti Koskela median edessä esittelemässä yhteistyön tulosta.

Koulutuspalomestari Antti Koskela veti hankkeen ja kiitti mukana olleita. Hankkeen toteutus olikin vahva osoitus hyvästä yhteistyöstä.

”Harjoitustarvekartoitus osoitti, että tällaiselle harjoituspaikalle on tarvetta.”

Pirkanmaalle hankittu rakennuspalosimulaattori maksoi noin puoli miljoonaa euroa.

Kangasalan koulutuspaloasemaa ja rakennuspalosimulaattoria on esitelty Pelastustiedossa numeroissa 4-5 ja 7/2020.

Lue täältä lisää. Myös täällä lisää aiheesta.

Teksti ja kuvat: Esa Aalto

Lue lisää