Pelastuslaitokset 31.1.2020

Lapin uusi pelastusjohtaja Markus Aarto: ”Eurot tehokkaammin käyttöön organisaatiota keventämällä”

Markus Aarto aloittaa Lapin uutena pelastusjohtajana.

Markus Aarto aloittaa Lapin uutena pelastusjohtajana.

Lapin pelastuslaitoksen uudeksi pelastusjohtajaksi valittiin oikeustieteen lisensiaatti, varatuomari Markus Aarto, 43. Hän työskentelee tällä hetkellä hallintojohtajana Lapin yliopistossa. Aarto on toiminut pitkään myös sopimuspalokuntatoiminnassa. Hän on Saarenkylän VPK:n puheenjohtaja. Palokuntaura alkoi jo 15-vuotiaana syntymäseuduilla Järvenpäässä.

”Saimme kymmenen hyvää hakemusta Suomen laajimman pelastuslaitoksen johtajan virkaan. Haastattelimme seitsemän hakijaa. Saamme Lapin pelastuslaitoksen johtoon kokeneen johtajan, joka tuntee sekä pelastusalan että toimintaympäristön Lapissa ja Barentsin alueella”, toteaa maakuntajohtaja Mika Riipi.

Uusi pelastusjohtaja kuvailee itseään ammattijohtajaksi.

”Tunnen talon ja ihmiset, joten tehtävään on helppo ja mukava mennä. Minua myös kannustettiin hakemaan virkaa.”

Aarto kuvailee Lapin haasteita suuriksi.

”Meillä on pitkät etäisyydet ja harvaan asuttuja alueita. Sellainen vaatii laajaa paloasemaverkostoa ja sitä myöden myös rahaa. Haasteet ovat suuret, kun käyttötalous on tiukalla ja investointivaraa on vähän.”

”Eurojen pitää olla tehokkaassa käytössä ja näin ulkopuolelta asiaa tarkasteltuna löytyy varmasti mahdollisuuksia keventää ja virtaviivaistaa organisaatiota. Olemme ehkä liikaakin yhä kiinni kuntapohjaisessa toiminnassa, vaikka aluelaitos on ollut toiminnassa jo 16 vuotta. Maakunnallinen näkökulma pitää vahvemmin tuoda mukaan toimintaan ja saada siten resurssit paremmin hyödynnettyä.”

Hallinto keveämmäksi

Markus Aarto keventäisi hallintoa, jolla saadaan voimavaroja enemmän käytännön operatiiviseen toimintaan.

”Meillä on haasteena saada pelastustoimen palvelutaso vastaamaan erityisesti matkailusesonkia. Silloin Lapin väestömäärä lähes kaksinkertaistuu.”

Lapissa sopimuspalokunnat hoitavat 60-70 prosenttia Lapin pelastustehtävistä. Sesonkiaikana muun muassa matkailualalla töissä olevan sopimuspalokuntalaisen on vaikea päästä hälytystehtäviin.”

Valtio voi tulevaisuudessa hoitaa myös pelastustoimen rahoituksen. Markus Aarto pitää tärkeänä, että yhtenäisessä rahoituksessa otetaan huomioon alueiden erityispiirteet.

”Alueet ovat maantieteellisesti, elinkeinorakenteeltaan ja väestömäärältään erilaisia.”

Lapin uusi pelastusjohtaja pitää myös tutkimus- ja kehittämistoimintaa tärkeänä. Hän kuitenkin muistuttaa, että uuden kehittämisessä tarvitaan alkuinvestointeja eikä se ole helppoa nykyisessä rahoitustilanteessa, vaikka uusilla toimenpiteillä saavutettaisiinkin tietyllä aikavälillä kustannussäästöjä. Myös tämä pitäisi huomioida rahoituksen tason ja kriteereiden määrittämisessä.

Markus Aarto aloittaa Lapin pelastusjohtajana huhtikuun alussa. Nykyinen pelastusjohtaja Martti Soudunsaari jää silloin eläkkeelle.

Teksti: Esa Aalto

Lue lisää