Pelastuslaitokset 3.11.2015

Päijät-Häme on pidetty – ikääntyminen huolettaa silti

Pelastusjohtaja Jari Hyvärisen mukaan pelastuslaitoksen työntekijöiden vaihtuvuus on lähellä nollaa.

Pelastusjohtaja Jari Hyvärisen mukaan pelastuslaitoksen työntekijöiden vaihtuvuus on lähellä nollaa.

Koulutus, nykyaikainen kalusto ja toimitilat. Muun muassa nämä asiat pelastusjohtaja Jari Hyvärinen mainitsee syiksi siihen, että Päijät-Hämeen pelastuslaitos on pidetty työpaikka, ja ihmisten vaihtuvuus on lähellä nollaa. Virassa ollaan käytännössä eläkkeelle asti.

”Vaihtuvuutta seurataan säännöllisesti. Jos joku lähtee, selvitämme syyn ja pyrimme reagoimaan, jos jotain on pielessä”, Hyvärinen kertoo.

Pelastuslaitos onkin ollut työtyytyväisyyskyselyissä Suomen kärkikaartia.

Palomiesten pääluottamusmies Esa Koskimaa allekirjoittaa Jari Hyvärisen sanat.

”Meillä on hyvä kalusto, asemat ja henkilöstö läpi linjan. Yhteistö toimii niin miehistötasolla kuin johdonkin kanssa. Henkilöstöä kuullaan ja se myös huomioidaan päätöksenteossa.”

Vuonna 2011 laitokselle perustettiin urapolkutyöryhmä, jonka tavoite on suunnitella ja valmistella työtätekevän henkilöstön toiminnan jatkuminen mahdollisimman pitkään niin, että kaikki pääsisivät terveenä eläkkeelle. Silti myös Päijät-Hämeessä oman uran loppupuoli huolestuttaa palomiehiä.

”Luulen, että se on tällä hetkellä suurin peikko ikääntyville työntekijöille. Urapolkutyötä tehdään, mutta työntekijöillä on silti huoli omasta ikääntymisestään, työpaikan ja palkkatason säilymisestä. Keskustelua, kuinka haasteesta selvitään, käydään työnantajan kanssa koko ajan”, Koskimaa sanoo.

Katse 10 vuoden päähän

Hän uskoo, että helppoja ratkaisuja ikääntyvien palomiesten työnkuvan suhteen ei ole olemassa, vaan jokainen tapaus täytyy miettiä erikseen, kuten on toimittu tähänkin asti.

”Meillä Päijät-Hämeessä palomiehen työ on kuitenkin pelastustyötä työvuorossa. Sen vanhan perinteen muuttaminen ei ole ihan kivutonta. Joudumme koko ajan miettimään vaihtoehtoja, mitä sellainen henkilö, joka ei meinaa selviytyä pelastustyötä, pystyisi tekemään talossa.”

Koskimaa näkee, että tekemisen tulisi olla koulutusta vastaavaa. Lisäksi palomiesten tulisi säilyttää se palkkataso, mihin he ovat vuosikymmenten työllä yltäneet, vaikka työnkuva muuttuisi.

”Jos kaveri pistetään simppeliin päivätyöhön, siinä helposti putoaa ansiotaso ja työmotivaatio. Näkemykseni mukaan se on väärin ikääntyviä palomiehiä kohtaan. He ovat tehneet pitkän uran, ja uran viimeisillä vuosilla ikään kuin terveydellisistä syistä ansiot putoaisivat.”

Koskimaan mielestä työntekijät pitäisi saada innostumaan omasta urapolkusuunnittelustaan ja miettimään takaportteja jo aikaisessa vaiheessa.

”Ei mietittäisi pelkästään seuraavaa työvuoroa, vaan sitä, mitä tekee 10 vuoden päästä.”

Lue esittely Päijät-Hämeen pelastuslaitoksesta seuraavasta numerostamme. Pelastustieto 8 ilmestyy keskiviikkona 4. marraskuuta!

Teksti: Kaisu Puranen

Kuva: Teemu Heikkilä

Lue lisää