Pelastuslaitokset 23.12.2016

Pelastuslaitosten lukumäärä pettymys alan liitoille

Sopimuspalokuntatoiminnassa on mukana jopa 20000 suomalaista. Kuvassa Hyvinkään VPK harjoituksessa.

Sopimuspalokuntatoiminnassa on mukana jopa 20000 suomalaista. Kuvassa Hyvinkään VPK harjoituksessa.

Hallituksen linjaus 18 maakunnan pelastustoimesta ei miellytä osaa pelastusalasta. Ainakin Suomen Palomiesliiton SPAL:in johtaja Kim Nikula ja Suomen Sopimuspalokuntien Liiton toiminnanjohtaja Isto Kujala ovat pettyneitä ratkaisuun.

”En ole hirvittävän tyytyväinen. Olisin toivonut, että hallituspuolueilla olisi ollut rohkeutta uudistaa pelastustoimea niin, että seuraava uudistus ei olisi edessä jo lähitulevaisuudessa. Tämä ei suinkaan riitä”, luonnehtii Kim Nikula.

”Ei tämä missään tapauksessa ole ihannetilanne, ja hieman harmittaa alan rohkeuden puute”, hän sanoo.

Sekä Nikula että Kujala näkevät, että uudistus ei ratkaise julkisen sektorin kestävyysvajetta. Heidän mukaansa pelastustoimi ei säästä uudistuksessa.

”Sisäisen turvallisuuden selonteon perusteella pelastustoimi joutuu seuraavan 10 vuoden kuluessa todella tiukoille, vaikka alueita olisi ollut viisi. Nyt kun haluamme säilyttää 18 alueen hallinnon, olemme entistä tiukemmalla. Pelkään pahoin, että tiukkuus vaikuttaa palokuntien operatiiviseen toimintaan”, sanoo Kujala.

Nikula huomauttaa, että uudistus vaikuttaa eniten elinvoimaisimmalla alueella, eli Uudellamaalla.

”Se tuntuu hieman omituiselta. Onko todellakin niin, että Uusimaa on ainoa, jossa meillä on kestävyysongelma? Sen sijaan esimerkiksi Keski-Pohjanmaa tai Kainuu säilyvät itsenäisinä.”

Suomen Palomiesliitto oli vahvasti viiden alueen kannalla.

”Me näimme, että siinä olisi saatu riittävän suuria pelastuslaitoksia, joilla toimintaa olisi pystytty tehostamaan paljon paremmin kuin nykyisessä mallissa.”

Isto Kujala ei usko, että ratkaisulla on välittömiä vaikutuksia sopimuspalokuntatoimintaan.

”Kaikki tietävät, että sopimukset on uudistettava maakunnallisen pelastustoimen vastuulle. Se olisi hyvä tehdä ennen vuotta 2019. Nyt kun alueet ovat lähes samanlaisia, siinä ei ole kovinkaan suurta työtä, paitsi alueille, jotka uudistuksessa tulevat olemaan isompia.”

Hyvänä puolena ratkaisussa molemmat näkevät ensihoidon ja pelastustoimen säilymisen samassa organisaatiossa.

Teksti: Kaisu Puranen

Kuva: Teemu Heikkilä

Lue lisää