Sopimuspalokunnat 14.12.2021

Jouni Komulainen on Vuoden sopimuspalokunnan päällikkö — takana 45 vuotta päällikkönä Peltosalmen VPK:ssa

Vuoden Sopimuspalokunnan päällikkö -tunnustus jaettiin Jouni Komulaiselle tiistaina 14. joulukuuta Palopäällystöliiton syysliittokokouksen yhteydessä Helsingin Pelastuskoululla.

Vuoden Sopimuspalokunnan päällikkö -tunnustus jaettiin Jouni Komulaiselle tiistaina 14. joulukuuta Palopäällystöliiton syysliittokokouksen yhteydessä Helsingin Pelastuskoululla.

Komulainen on toiminut Iisalmessa sijaitsevan Peltosalmen VPK:n päällikkönä pian 45 vuotta. Hän on ollut merkittävällä tavalla vaikuttamassa esimerkiksi Peltosalmen uuden paloaseman rakentamiseen.

Peltosalmen VPK:n päällikkönä toimiva Jouni Komulainen on valittu Vuoden Sopimuspalokunnan päälliköksi 2021. Komulainen on toiminut Iisalmessa sijaitsevan Peltosalmen VPK:n päällikkönä vuodesta 1977 tähän paivään asti. Hän on ollut merkittävällä tavalla vaikuttamassa esimerkiksi Peltosalmen VPK:n uuden paloaseman rakentamiseen ja kunnollisen ajoneuvokaluston saamiseen palokunnan käyttöön. Lisäksi Komulainen on ollut neuvottelemassa uusinta, tänä vuonna voimaan astunutta palokuntasopimusta paikallisen pelastuslaitoksen kanssa.

Palokunnan ulkopuolella Komulainen vaikuttaa parhaillaan Sopimuspalokuntien veto ja pitovoima -toimikunnassa, joka kuuluu valtakunnalliseen Sopimuspalokuntien elivoimaisuuden kehittäminen harva-alueella -hankkeeseen.

Komulaisen aikaisempia luottamustehtäviä ovat olleet esimerkiksi ja Pohjois-Savon pelastuslaitoksen Kehittämis- ja työsuojelutoimikunnan jäsenyys vuosina 2004–2021, Alueellisen pelastustoimen valmistelun Talous- ja hallintojaoston jäsenyys vuosina 2002–2004 sekä Kuopion läänin Palontorjuntaliiton hallituksen jäsenyys vuosina 1977–1989.

Ura alkoi 1960-luvun lopulla

Palokuntauransa Komulainen on aloittanut jo 1960-luvun lopulla silloisen Kuopion läänin Palokuntaliiton järjestämillä Palokuntalaisen alkeis- ja peruskursseilla.

Pelastustoimen ulkopuolella Komulainen on Iisalmen Järvipelastusyhdistys ry:n perustajajäsen ja toiminut seuran puheenjohtajana vuosina 1988–2005. Komulainen onkin täydentänyt osaamistaan sekä saaristolaivurin että rannikkolaivurin tutkinnoilla.

Vuoden Sopimuspalokunnan päällikkö -tunnustus jaettiin nyt seitsemännen kerran. Tunnustuksen tarkoituksena on kohottaa sopimuspalokuntien päälliköiden arvostusta ja kiittää tunnustuksen saajaa tekemästään työstä sekä kannustaa sopimuspalokuntien päälliköitä kehittämään aktiivisesti sopimuspalokuntien toimintaa pelastustoimen hyväksi.

Lähde ja kuva: Suomen Palopäällystöliitto

Lue lisää