Sopimuspalokunnat 22.5.2018

Sini ja epämukavuuden vetovoima

Sini Santasalo innostuu nopeasti uuden oppimisesta, ja siksi hän meni mukaan myös palokuntatoimintaan.

Sini Santasalo innostuu nopeasti uuden oppimisesta, ja siksi hän meni mukaan myös palokuntatoimintaan.

Sini Santasalo on pianonvirittäjä, muusikko, aktiiviliikkuja, yliopisto-opiskelija ja innokas palokuntalainen. Luku-urakka lääketieteelliseen on vielä kesken. Hän haaveilee ensihoitolääkärin urasta.

Jes, saa harjoitella, ajattelee Sini Santasalo, kun eteen tulee jokin asia, joka takkuaa. Tätä asennetta hän toteuttaa paitsi Pitkäjärven VPK:n harjoituksissa, myös elämässään yleisesti.

Espoolainen Santasalo on päivätyössään pianonvirittäjä, joka osaa soittaa koko joukkoa muitakin soittimia. Palokuntaharrastuksen hän aloitti aikuisiällä Pitkäjärven VPK:ssa, ilman aikaisempaa taustaa. Hän juoksee, hiihtää, ui ja pyöräilee. Viime kesänä hän testasi triathlonin perusmatkaa. Lisäksi Santasalolla on takanaan Helsingin maraton ja Finlandia-hiihto.

Sini liikkuu paljon saavuttaakseen savusukelluskelpoisuuden.

”Aika paljon kaikenlaista tulee tehtyä. Mietin, että ehkä olisi välillä kiva olla mukavuusalueella.”

Santasalo aloitti palokuntatoiminnan vuonna 2014. Kesälomarahat hän käytti c-korttiin. Sammutustyökurssin hän kävi vuonna 2016 ja pääsi mukaan keikoille, joita kertyi puolentoista vuoden aikana yli 50. Hälytysajokurssit hän suoritti viime vuonna. Haaveissa on vielä ainakin saada savusukelluskelpoisuus ja käydä pintapelastuskurssi, tulla ehkä joskus myös yksikönjohtajaksi.

Pitkäjärven palokunnan hälytysosastossa on noin 30 henkilöä. Santasalo on tällä hetkellä osaston ainoa hälytyksillä käyvä nainen. Hän ei ole koskaan kokenut saavansa erilaista kohtelua sukupuolensa takia.

”Koskaan ei ole tullut tilannetta, etten olisi saanut tehdä jotain siksi, että ajatellaan, etten jaksaisi tai minulla ei riittäisi voima. Aina on oletettu, että jaksan ja pystyn.”

Juttu jatkuu. Kirjaudu sisään Pelastustiedon digi-tunnuksilla, niin pääset lukemaan koko haastattelun. Sinin haastattelu on myös uusimmassa Pelastustieto-lehdessä nimero 3.

Teksti: Kaisu Puranen

Kuvat: Teemu Heikkilä

 

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaamalla Pelastustiedon digipalvelun saat rajoittamattoman pääsyn palvelun sisältöön. Kirjaudu sisään tai tilaa digipalvelu.