Sopimuspalokunnat 30.8.2021

Wessöön VPK on Vuoden sopimuspalokunta

Wessöön sopimuspalokuntalaisia sammuttamassa tulipaloa.

Wessöön sopimuspalokuntalaisia sammuttamassa tulipaloa.

Wessö Frivilliga Brandkår rf, eli Wessöön VPK on Vuoden 2021 sopimuspalokunta. Porvoossa toimiva Wessöön VPK on Itä-uudenmaan pelastuslaitoksen sopimuspalokunta. Palokunta on perustettu vuonna 1932. Vuosien saatossa toiminta on ollut nousevaa ja laskevaa, mutta viimeisimmän reilun vuosikymmenen aikana palokunta on kehittänyt toimintaansa ja tähdännyt aktiivisesti toimintavarmuuden parantamiseen.

Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen alkutaipaleella vuonna 2008 moni alueen sopimuspalokunta oli lakkautusuhan alla. Wessöössä päätettiin säilyttää oma palokunta ja aktivoitua toiminnan kehittämisessä ja turvaamisessa. Palokunta hankki omistukseensa Ruotsista uudemman sammutusauton ja panosti jäsenistön koulutukseen. Nyt asemalle, jonka palokuntalaiset ovat itse rakentaneet vuosien 2010–2012 aikana, on viimeisimpänä saatu pelastuslaitokselta vuosimallia 2009 oleva sammutusauto.

Jäsenmäärä kasvussa koronasta huolimatta

Koronapandemiasta huolimatta Wessöön VPK:n on onnistunut kasvattamaan jäsenmääräänsä ja turvaamaan toimintavarmuus kasvavaan määrään hälytystehtäviä. Palokunta on ollut alusta asti mukana Itä-uudenmaan RPAS-hankkeessa ja kalustoon kuuluukin nyt kaikkiaan kolme drone-lennokkia. Vuonna 2020 palokunta osallistui 80 hälytystehtävään ja kasvatti hälytyskelpoisten jäsentensä määrää 12 hengellä! Maininnan arvoista on, että Wessöössä myös naiset ovat löytäneet suuremmalla joukolla mukaan sopimuspalokunnan hälytystoimintaan.

Wessööläiset olivat muun maan tapaan auttamassa heinäkuussa 2021 Kalajoella riehuneessa poikkeuksellisen suuressa metsäpalossa. Metsäpalo keräsi sammuttajia koko Suomesta, Wessöön VPK:sta sammutustöihin Jokilaaksoissa osallistui neljä henkilöä.

Hyvin toimiva, lähtövarma ja kehittyvä

Vuoden palokunta -kunniamaininnan ovat saaneet 2003 Heinäveden VPK, 2004 Konginkankaan VPK ja Äänekosken VPK, 2005 Sodankylän VPK, 2006 Nurmon VPK, 2007 Hitis FBK (Hiittisten VPK), 2008 Harjunalustan VPK, 2009 Taivassalon VPK, 2010 Anjalan VPK, 2011 Kauhavan palokunta, 2012 Tirilän VPK, 2013 Punkaharjun VPK, 2014 Porin VPK, 2015 Pyhäsalmen VPK, 2016 Kustavin VPK, 2017 Virojoen VPK, 2018 Lappajärven palokunta, 2019 Piikkiön VPK ja 2020 Hämeenlinnan VPK.

Suomen Sopimuspalokuntien Liitto nimeää vuosittain Vuoden sopimuspalokunnan. Tällä valtakunnallisella kunniamaininnalla liitto haluaa tänä vuonna korostaa hyvin toimivan, lähtövarman ja koko ajan kehittyvän sopimuspalokunnan merkitystä niin pelastustoimelle kuin kansalliselle kokonaisturvallisuudelle.

Teksti ja kuva: Suomen Sopimuspalokuntien Liitto

Lue lisää