Lassi Koivuluhdan hoitotieteen kandidaatintutkielma kuvaa ensihoidon kuljettamatta jättämien potilaiden kokemuksia ja niihin yhteydessä olevia tekijöitä.
Joka vuosi tuhannet potilaat jäävät ensihoidon arvioinnin jälkeen kotiin, mutta kuinka hyvin ymmärrämme heidän kokemuksiaan? Keväällä 2025 valmistunut hoitotieteen kandidaatintutkielma kuvaa ensihoidon kuljettamatta jättämien potilaiden kokemuksia ja niihin yhteydessä olevia tekijöitä.
Katsaukseen valittiin 11 tutkimusta Suomesta, Ruotsista, Yhdysvalloista, Australiasta ja Alankomaista. Tutkielman tavoitteena oli koota tutkittua tietoa potilaan kokemuksista, jonka perusteella toimintamalleja sekä hoito- ja ohjauskäytänteitä voidaan kehittää ensihoidon laadun parantamiseksi.
Tutkielman tuloksien myötä ensihoitajilla ja ensihoitotyön johtajilla on mahdollisuus saada parempi ymmärrys kuljettamatta jättämiseen liittyvistä kokemuksista ja niihin yhteydessä olevista tekijöistä. Kokemusten ymmärtäminen saattaa auttaa ohjaamaan ensihoitajien toimintaa kohti entistä laadukkaampia menetelmiä. Ensihoitotyön johtajille kokemusten ymmärtäminen antaa eväitä päätöksentekoon, joka tukee positiivisten kokemusten mahdollistamista ja laadun kehittämistä.
artikkeli jatkuu
Kokemus on monen muuttujan summa
Keskeisenä positiivisena kokemuksena korostui voimavaraistumisen kokemus. Voimavaraistumisen seurauksena potilaan usko ja käsitys omista voimavaroistaan ja pärjäämisestään kotiympäristössään palautui. Voimavaraistuminen perustui luottamuksen, turvallisuuden ja emotionaalisen siirtymän kokemuksiin. Hätäpuhelua harkittaessa potilas on kokenut kontrollin menetyksen, epävarmuutta, ahdistusta, yksinäisyyttä, haavoittuvuutta akuutista sairastumisesta, joka on lopulta johtanut päätökseen soittaa hätänumeroon. Emotionaalisella siirtymällä tarkoitetaan näiden edellä mainittujen negatiivisten tunteiden kääntämistä positiivisiksi. Ammattimaisella palvelulla ja inhimillisellä kohtaamisella voitiin edistää edellä mainittujen positiivisten kokemusten syntyä.
Kokemuksiin yhteydessä olevat tekijät jaettiin kolmeen luokkaan: hoitajaliitännäiset, potilasliitännäiset ja operatiiviset tekijät. Hoitajaliitännäisissä tekijöissä pääkäsitteiksi nousivat ammattitaidot, jotka käsittivät kliinisen osaamisen ja ohjausosaamisen sekä pehmeät taidot, jotka käsittivät vuorovaikutustaidot ja kohtaamistaidot. Huomionarvoista on, ettei rautaisimmallakaan ammattiosaamisella todennäköisesti saavuteta toivottavaa positiivista kokemusta, jos vuorovaikutusosaamisessa on puutteita. Myöskään pelkällä miellyttävällä ulosannilla ei saavuteta toivottua lopputulosta, jos tarvittavaa ammattitaitoa ei ole riittävästi.
Inhimillinen ammattilainen kokemuksen rakentajana
Ammattitaitoisena pidettiin erityisesti, jos ammatillisen tiedon lisäksi hoitajat ottivat huomioon potilaan yksilölliset tarpeet, ympäristön asettamat vaatimukset sekä osasivat antaa emotionaalista tukea somaattisten oireiden hoidon lisäksi. Ohjausosaamisen osalta potilaat toivoivat ymmärrettäviä ohjeita siitä, milloin tulee hakeutua hoitoon, mitä oireita tulee tarkkailla ja mistä tulisi huolestua. Kotiin jäämisen yhteydessä myös sairauden ja oireiden hoito-ohjeita pidettiin tärkeänä. Ohjaustilanteissa varmempaa olisi ohjata liian yksityiskohtaisesti kuin liian suurpiirteisesti. Jokin asia saattaa ammattilaiselle vaikuttaa itsestään selvältä, vaikkei se maallikolle sitä välttämättä ole. Kirjallisilla ohjeilla voidaan varmistaa, että ohjeet ovat vielä jälkikäteenkin potilaan saatavilla.
”Ihminen on itse itsensä paras asiantuntija”
Vuorovaikutustaidoista merkittävimpänä korostui taito ottaa potilas mukaan päätöksentekoon. Sanonta ”ihminen on itse itsensä paras asiantuntija” pätee tässäkin. Vaikka yleisesti kuljettamatta jättämisen tuleekin perustua yhteisymmärrykseen päätöksestä, on tulos todennäköisesti positiivisempi, jos potilas on ollut mukana tekemässä päätöstä saatavilla oleviin löydöksiin perustuen ammattilaisen osaamista hyödyntäen. Myös potilaan kuuntelemista pidettiin ensiarvoisen tärkeänä sen sijaan, että ankkuroiduttaisiin omiin tutkimuslöydöksiin. Lopuksi olisi myös mielekästä varmistaa, oliko potilaalle jäänyt jotain kysyttävää ennen paikalta poistumista.
Kohtaamisissa potilaat pitivät tärkeänä, että heidän huolensa otettiin vakavasti riippumatta siitä, miten oireen lääketieteellinen kiireellisyys määritellään. Empaattisella ja ystävällisellä käytöksellä luodaan potilaalle turvallinen ympäristö käsitellä joskus arkojakin aiheita. Tällä voidaan vakuuttaa potilas myös siitä, että paikalla ollaan toimimassa juuri kyseisen potilaan parhaaksi. Tärkeänä pidettiin myös omaisten huomioimista kohteessa. Läheisen akuutti sairastuminen saattaa olla myös omaiselle stressaava tilanne. Omaisen läsnäololle terveystietoja käsitellessä täytyy muistaa pyytää toki potilaan hyväksyntä.
Kohtaamisen taustalla potilaan maailma ja ensihoidon todellisuus
Joissain tapauksissa potilailla saattaa olla ennakkokäsityksiä tai -oletuksia siitä, mitä apua ensihoidolta on mahdollista saada ja millaisin keinoin. Moni ensihoitaja voi varmasti samaistua tilanteeseen, jossa tarjottu apu ei täysin vastaa potilaan odotuksia ja tästä on saattanut syntyä negatiivisia kokemuksia. Aina näihin ennakkokäsityksiin ei ole mahdollista ensihoitajien vaikuttaa, mutta hyvillä keskustelutaidoilla tilanteita voidaan onnistua kääntämään positiivisempaan suuntaan.
Operatiivisena tekijänä potilaiden kokemuksiin yhteydessä oli tavoittamisviive. Nopealla avunsaannilla oli luonnollisesti positiivinen yhteys kokemukseen ja osa potilaista ymmärsi, että viiveen pitkittyessä joku toinen on varmasti kiireellisemmän avun tarpeessa. Tavoittamisviiveiden toivottiin kuitenkin pysyvän kohtuullisina jatkossakin ja ambulanssien määrää toivottiin lisättävän palvelun saatavuuden turvaamiseksi. Tämän suhteen tulevaisuudessa korostunee tiedolla johtamisen merkitys organisaatioiden päätöksenteossa, kun ensihoidon resursseista tehdään päätöksiä.
Katseet tulevaisuuteen
Tutkielman tuloksissa tunnistettiin tarve vuorovaikutus- ja ohjausosaamisen koulutuksille. Koulujen haasteet sisällyttää näitä koulutusohjelmiin liittyvät opetussuunnitelmallisiin ja arviointiteknisiin haasteisiin. Myös työhyvinvoinnin tiedetään vaikuttavan ensihoitajien työssä jaksamiseen, joka heijastuu potilaskohtaamisiin. Hyvinvoiva hoitaja todennäköisemmin kohtaa potilaat ammattimaisesti ja inhimillisesti. Vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta hyvinvointialueiden olisi kannattavaa investoida myös henkilöstön hyvinvointiin.
”Rajallisten resurssien innovatiivisella käytöllä voidaan kustannustehokkaasti edistää akuuttihoidon palveluiden saatavuutta.”
Nykyään ensihoidon resursseja on menestyksekkäästi saatu ohjattua tarkoituksenmukaisemmin kehittämällä erilaisia väyliä tuottaa palvelua. Esimerkiksi etähoidon tarpeen arvio, yhden hengen yksiköt sekä ikäihmisiin ja mielenterveyteen erikoistuneet liikkuvat yksiköt ovat kokeiluissa osoittautuneet hyödyllisiksi. Rajallisten resurssien innovatiivisella käytöllä voidaan kustannustehokkaasti edistää akuuttihoidon palveluiden saatavuutta. Aktiivisen datan keräämisen lisäksi viimeisimmän tutkimustiedon hyödyntäminen on tärkeässä roolissa palvelun laadun takaamisessa ja tästä syystä hyvinvointialueiden ja tiedeyhteisöjen yhteistyötä tulisi aktiivisesti syventää. Kun ymmärrämme potilaan kokemusta kuljettamatta jättämisen hetkellä, emme ainoastaan kehitä ensihoitoa, vaan vahvistamme turvallisuutta ja luottamusta jokaisessa kohtaamisessa.
Kirjoittajat:
Lassi Koivuluhta, TtK, eh (AMK), hoitotieteen laitos, Turun yliopisto, Varha ensihoito
Saija Inkeroinen, väitöskirjatutkija, TtM, TtK, th, sh, hoitotieteen laitos, Turun yliopisto
Jenna Poraharju, väitöskirjatutkija, TtM, TtK, sh, hoitotieteen laitos, Turun yliopisto
Heli Virtanen, TtT, dosentti, esh, yliopistonlehtori, tutkija (osa-aikainen), hoitotieteen laitos, Turun yliopisto, Varha
Juttu perustuu kandidaatintutkielmaan: Koivuluhta, L. (2025). Potilaan kuljettamatta jättäminen ensihoidossa: integratiivinen kirjallisuuskatsaus potilaiden kokemuksista. Tutkielma on määritelty näkyvyydeltään rajoitetuksi ja siitä on verkossa luettavissa vain tiivistelmä.
