Turvallisen veteen menon jälkeen vietettiin hikinen hetki pelastuslautalla. Ocean medicine -kurssi tarjosi vesillä liikkumista sekä siihen liittyvää lääketiedettä, hoitoa ja pelastustekniikkaa.
World Extreme Medicine -yrityksen kaikille terveydenhuollon henkilöille avoin Ocean Medicine -kurssi järjestettiin Ison Britannian Brixhamissa. Suomalainen Dimitri Lisitsyn kävi kurssin osana Extreme Medicine -maisteritutkintoaan.
”Minulla on ollut jo pitkään haaveena matkustaa banaanilaivalla Atlantin yli ja maksaa matkani työllä, vaikkapa aluksen terveydenhuollosta huolehtien.” Lisitsyn arveli kurssin antavan siihen paukkuja, eikä erehtynyt.
Valmiutta vesillä
Lisitsynin odotukset täyttyivät, kun kurssilla käsiteltiin vesillä liikkuvan retkikunnan valmiutta selviytyä eteen tulevista yllätyksistä.
”Aluksissa on aina rajattu tila ja niihin voidaan ottaa rajoitetusti lisää varusteita ja painoa. Myös olosuhteet tuovat poikkeuksen: Kyseeseen voi tulla pitkät evakuoinnit tai sitten onnettomuuden satuttua voi joutua kellumaan pelastuslautalla päivän tai parikin viikkoa”, Lisitsyn kertoo.
Kurssilla harjoiteltiin myös kommunikointia radiolla sekä hätäkutsun ja signaalin lähettämistä. Signaali voi kertoa aluksen sijainnin, joka vesillä ollessa saattaa olla muuttuvaa sorttia. Retkikunnan jäsenillä saattaa olla myös henkilökohtaisia gps-lähettimiä (EPIRB-lähettimiä), jotka aktivoituvat, kun ne joutuvat kosketuksiin veden kanssa. Laitteet tarvitsevat myös virtaa, jota kurssilla hankittiin aurinkopaneelien avulla.
Inhimillisiä ja eläimellisiä tekijöitä
”Mielenkiintoista oli myös, kun käsittelimme inhimillisiä tekijöitä. On eri asia odotella apua pienessä soutuveneessä kuin isommassa aluksessa. Molemmissa on apua, kun osaat ennakoida ihmisten käytöstä, jos jollakulla alkaa hirttää kiinni”, Lisitsyn sanoo.
Se, mitä hän ei osannut ennakoida, on miekkakalojen aiheuttamat riskit. Useilta pitkillä valtamerisouduilta kootussa riskianalyysissa on mainittu 2-4 metriä pitkät ja jopa 650 kiloa painavat miekkakalat. Ne ovat nopeita liikkeissään ja saattavat lävistää miekoillaan veneen rakenteita. Huonolla tuurilla myös retikunnan jäsen vois saada rakenteen lävistävästä miekasta osuman, ja erittäin huonolla tuurilla se puhkaisee keuhkon. Kurssilla oli mukana Atlantin yli soutanut retkikunta, joka kertoi varanneensa EA-pakkeihinsa pleuradreenit miekkakalahyökkäysten varalta.
Kylmävesisokki on petollinen
Suomenvesillä tutumpi vaara on kylmävesisokki, joka alkaa kehittyä kylmissä vesissä, joissa lämpötila on alle 16°C:sta. Keho reagoi kylmään veteen automaattisesti aloittamalla haukkovan hengityksen, jossa ensimmäisenä vaarana on panikoida ja haukata vettä keuhkoihin. Haukkovalle hengitykselle ei yleensä voi mitään, mikä lisää hukkumisriskiä.
Hyperventilaatio vähentää veressä olevaa hiilidioksidia, mikä voi aiheuttaa liudan muita ongelmia, kuten tajunnan tason heikkenemistä ja lisää rytmihäiriön riskiä.
Kylmä supistaa ääreisverisuonia, jolloin hienomotoriikka häiriintyy ja alkaa ilmetä kömpelyyttä.
Alussa sydämen syke lisääntyy, kun sympaattinen hermosto aktivoituu, mutta kun kasvot kastuvat kylmään veteen, syntyy hermoja pitkin kulkeva vagaalinen heijaste. Se vähentää reilusti sydämen syketaajuutta.
Kun kylmää vettä joutuu vielä nieluun ja veden varaan joutunut yrittää pidättää hengitystään, syntyy hermomyrsky. Parasympaattinen ja sympaattinen hermosto laukovat vastakkaisia reaktioita, mikä voi aiheuttaa jopa nuorelle ja perusterveelle ihmiselle rytmihäiriöitä, jotka lisäävät hukkumisen riskiä.
”Kokeilimme kurssilla saturaatiomittarin kanssa, ja huomasimme merkittävän eron. Parhaimmillaan tai oikeastaan pahimmillaan syketaajuus laski 80:stä 30:een, kun kasvot asetettiin kylmään veteen”, Lisitsyn sanoo.
voineet sisältää ilmaa tai hitsaushappea.
Kun joudut yllättäen veteen
1. Syke ja hengitystaajuus lisääntyvät ja alkaa haukkova hengitys
2. Verisuonten supistuminen heikentää hienomotoriikkaa ja lisää sydämen täyttymispainetta
3. Noin 1-2 minuutin kohdalla kylmäshokki laantuu, keho jäähtyy ja ihminen rauhoittuu
4. Kun nieluun joutuu kylmää vettä tai kasvot jouduvat veden alle, syketaajuus vähenee ja ilmenee vastakkaisia hermoimpulsseja, jotka voivat aiheuttaa rytmihäiriöitä.
Lähde: Tipton et al. 2017
Kylmävesisokkiin voi varautua
Kylmävesisokkia on mahdollista ennakoida.
”Alkusokkia ja sen mukana tulevaa hengityksen haukkomista voi ennakoida. Kun tietää, että kylmävesishokki kestää vain hetken, tiedon avulla voi yrittää rauhoittaa mieltä ja pyrkiä pitämään pää pinnalla. On myös huomattu, että toistuva lyhytaikainen kylmävesialtistus, esimerkiksi avantouinti voi lyhentää kylmävesisokin alkuoireita. Hermoston toimintaan ei tietenkään pysty vaikuttamaan, joten vaikka pystyisi välttämään järkytyksen, niin kömpelyys jää”, Lisitsyn sanoo.
Pelastamisessa piilee hengenvaara
Pitkään vedessä olleella henkilöllä on äkkikuoleman riski, kun tätä ryhdytään pelastamaan. Tutkimukset osoittavat, että ihmistä vedestä nostettaessa sydämen sepelvaltimoiden verenkierto lamaantuu. Ilmiön on spekuloitu johtuvan siitä, kun veden hydrostaattinen paine lakkaa vaikuttamasta ja siitä kun lisääntynyt virtsaneritys (kylmädiureesi) saa aikaan verivolyyminen vähenemisen (hypovolemia) sekä siitä kun stressihormoni vähenee ja vagaalinen heijaste on läsnä.
”Kouluttajamme sanoivatkin, että vedestä pelastettavat tulisi mahdollisuuksien mukaan evakuoida vaakatasossa, sillä pystyasennon painovoima lisää sydänpysähdyksen riskiä. Myös nopea lämmittäminen ja nestehukka lisäävät kuolleisuutta. Laadukasta tutkimusta tästä on kuitenkin vähän”, Lisitsyn sanoo.
Veneet vesille
Kurssilla harjoiteltiin erilaisten veneiden käyttöä ja toimintaa sekä annettiin vinkkejä, mitä kannattaa tarkastaa, jos vene vikaantuu. Kajakeilla harjoiteltiin tekniikoita, joilla veteen pudonneen henkilön voi pelastaa oman kajakin päälle tai miten toisesta kajakista voi auttaa ihmisen oman kajakin päälle.
”Navigointi vesillä on tällaiselle maakravulle huomattavasti vaikeampaa kuin vaikkapa kansallispuiston maastossa. Pitää ottaa huomioon syvyyksiä, virtauksia ja muistaa erilaiset poijumerkinnät mitkä parhaimmillaan vaihtelevat maan mukaan”, Lisitsyn sanoo.
Kollegalta toiselle
Nelipäiväsien kurssin kaikki kouluttajat olivat sekä terveydenhuollon henkilöstöä että jotenkin vesitoimintaan erikoistuneita; Atlantin yli soutaneita, Thames-joen kanaalipelastajia tai esimerkiksi harppuunakalastajia.
Koulutettavatkin olivat kaikki terveydenhuollon henkilöitä hoitajista lääkäreihin. He tulivat ympäri maailman, Kanadasta, USA:sta, Intiasta, Japanista, Suomesta ja suurin osa Isosta Britanniasta. ”Japanilaislääkäri oli tehnyt kolme kuukautta töitä ilman vapaapäiviä, että sai sovittua työnantajansa kanssa pääsevänsä neljän päivän kurssille Isoon Britanniaan. Minulle, suomalaiselle ensihoitajalle sama reissu onnistui vaihtamalla yhden työvuoron”, Lisitsyn sanoo
Teksti Marko Partanen
Kuvat Dimitri Lisitsyn
