Harjoitus ja koulutus 7.1.2019

Apelli-podcast: Riskienhallintapäällikkö, väitöskirjatutkija Mikko Puolitaival kannustaa pelastusalaa jatko-opiskeluun

Kaisu Puranen, Mikko Puolitaival ja Mira Leinonen.

Kaisu Puranen, Mikko Puolitaival ja Mira Leinonen.

Kuuntele Apelli-podcast jatko-opiskelusta tästä linkistä.

Opiskelu työn ohella pelastusalalla on mahdollista ja jopa suositeltavaa.

Satakunnan pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö Mikko Puolitaival kertoo Apelli-podcastissa omasta opintopolustaan niin pelastustoimessa kuin kasvatustieteiden yliopisto-opinnoissa.

Vuonna 2005 Puolitaival pääsi pelastajakurssille Pelastusopistoon sekä lukemaan kasvatustieteitä Turun yliopistoon. Ensin hän valmistui pelastajaksi, jonka jälkeen hän opiskeli vuosien varrella työn ohessa kasvatustieteiden maisteriksi. Paraikaa hän tekee väitöskirjaansa turvallisuuskasvatuksesta.

”Ajatus oli, että hyödynnän opettajan tutkinnon pelastusalaan liittyen. Tein kandidaatintutkinnon ja gradun pelastusalaan liittyen.”

Viime kesänä Puolitaival perusti Mira Leinosen kanssa pelastustoimen jatko-opiskelijoiden verkoston, jossa jäseniä on nyt noin 40.

Puolitaipaleen mielestä pelastajatutkintoa kannattaisi markkinoida jo lukiolaisille sillä ajatuksella, että työssä on mahdollista jatko-opiskella vaikka korkeakoulututkinto.

”Vaikkeivät he jäisi alalle, he olisivat pelastusalaorientoituneita, ja sen jälkeen pelastusalan lonkerot ovat yhteiskunnassa yhä vahvemmin.”

Teksti: Kaisu Puranen

Kuva: Mira Leinonen