Työturvallisuus 30.6.2022

Asbestivaara voi vaania vanhoissa taloissa – Rautpohjan VPK harjoitteli savusukellusta purkutalossa

Rautpohjan VPK harjoitteli savusukellusta purkutalossa Jyväskylässä.

Rautpohjan VPK harjoitteli savusukellusta purkutalossa Jyväskylässä.

Valmetin tehtaan Rautpohjan VPK pääsi harjoittelemaan Jyväskylässä purkutuomion saaneessa rintamamiestalon tyyppisessä rakennuksessa savusukellusta ja ovien murtamista toukokuun alussa. Vanhoissa taloissa voi vaania asbestivaara.

Kerrostalojen ja omakotitalojen vierellä sijaitsevaa taloa ei saanut polttaa, mutta keinosavua voitiin käyttää.

VPK:n päällikkö Sakari Peltola on osallistunut palokuntatoimintaan jo 37 vuotta.

”Lämpöelementti ja lieskahdusvaara puuttuivat, mutta saimme tehtyä järjestyksessään toisen kylmän savusukellusharjoituksen. Kohde oli porukalle vieras, ja se lisäsi harjoittelun tehoa. Tositilanteessa tämä olisi ollut hankala kohde asutuksen keskellä”, sanoo Rautpohjan VPK:n päällikkö Sakari Peltola.

Peltolan mukaan vuonna 1939 rakennetussa talossa oli tehty asbestikartoitus ja asbestin purkutyöt ennen harjoitusta.

”Omistajan kanssa oli kierretty talossa ja harjoituksessa vältettiin tilat, joista oli asbesti poistettu. Myös tarpeeton konttaaminen jätettiin väliin”, Peltola kertoo.

Purkutalon asbestityöt teki Ahosen Palvelut Oy. Yrityksen asbestitöistä vastaava työpäällikkö Reko Linnanmäki muistuttaa pelastushenkilöstöä, että jo rakentamisajankohta kertoo jotain asbestivaarasta.

”Esimerkiksi palo-ovien sisällä ja putkieristeissä voi olla asbestipitoista, mekaanisessa rasituksessa pölyävää materiaalia. Se kulkeutuu ihmiseen hengityksen kautta, joten oikeaoppinen suojautuminen ja varusteiden asianmukainen puhdistaminen ovat tärkeitä”, Linnanmäki muistuttaa.

Jani Jokela (vas.), Mikko Juntunen, Juha Vimpari ja Arto Nieminen kehuvat Rautpohjan VPK:n hyvää porukkahenkeä

”Sammutusvarusteet pitää riisua ja paketoida käytön jälkeen. Siellä voi olla muutakin kuin nokea. Asbestikuidut leviävät sammutusasun päältä ympäristöön. Ne kannattaa pakata itsesulautuvaan pussiin, jotta ei altistuta uudelleen pesuvaiheessa”, Pelastusopiston tutkija Juha Laitinen opastaa.

”Suurin ongelma on, jos asbestin kanssa ollaan tekemisissä ilman hengityssuojainta. Pohjoismaisen tutkimuksen mukaan palomiesten syövistä asbestin aiheuttama keuhkopussin syöpä eli mesoteliooma on yliedustettuna palomiehillä”, Laitinen kertoo.

Teksti ja kuvat: Mika Rinne

Lue koko juttu Pelastustiedosta 4–5/2022.

Lue lisää:
Astronauteilta tehoa varustepesuun ja desinfiointiin – merkittävä osa altistumisesta tulee varustehuollosta

Puhdistaako vesipesu, jos sammutusasussa on asbestia?

Lue lisää