Valvonnassa tarkastellaan etenkin palo- ja poistumisturvallisuutta. Tässä kuvassa poistumistien edessä on tavaraa.
Uudenmaan alueen pelastuslaitokset tekevät loppuvuoden sesonkimyyntien aikaan valvontakäyntejä alueensa kaupallisiin yrityksiin.
Tarkastuksilla valvotaan etenkin myymälöiden poistumisturvallisuutta. Tarkastuksista ei ilmoiteta myymälöille etukäteen. Pelastuslaitosten tekemät tarkastukset ovat yrityksille maksuttomia.
Loppuvuoden juhlasesonkien aikaan kaupoissa on tavallista enemmän tavaraa ja väkeä. Siksi turvallisuuteenkin on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Valvonnassa tarkastellaan etenkin palo- ja poistumisturvallisuutta.
Pelastusviranomaiset tarkastavat valvontakäynneillään esimerkiksi, että poistumisreiteillä ei säilytetä tavaraa, joulumainokset ja -koristeet eivät peitä poistumisopasteita näkyvistä ja että alkusammutuskalusto on helposti otettavissa käyttöön.
Turvallisuus on sekä asiakkaiden että yritysten etu
Uudenmaan alueen pelastuslaitokset kehottavat yrittäjiä perehdyttämään myös kiireapulaiset turvallisuusasioihin. On tärkeää, että lisätyövoimakin tuntee yrityksen keskeiset turvallisuuskäytännöt.
Mainoksista ja koristeista vastaavien tulee huomioida, että koristeet ja mainosmateriaalit on kiinnitetty siten, etteivät ne peitä näkyvistä poistumisopasteita. Koko henkilöstön tulee niin myymälän sisällä kuin ulkopuolellakin huolehtia, ettei lavoja, lisähyllyjä tai muuta tavaraa säilytetä poistumisreiteillä ja poistumisovien edessä.
Kiireellisissä hätätilanteissa asiakkaiden on tärkeää päästä poistumaan sisätiloista heitä lähimpänä olevien poistumisreittien kautta. Nämä reitit poikkeavat yleensä asiakkaiden normaalisti käyttämistä kulkuväylistä. Turvallisuus luodaan yhteistyössä.
Uudenmaan pelastuslaitokset kannustavat kauppoja huolehtimaan hyvästä turvallisuuskulttuurista myös sesonkimyyntien aikaan.
Lähde ja kuva: STT Info