Paloturvallisuus 21.6.2020

Selvityksen mukaan automaattinen sammutuslaitteisto toimii ja pelastaa

Palotarkastusinsinööri Tapio Stén selvitti vuosina 2012–2019 hoitolaitoksissa tai vastaavissa kohteissa tapahtuneet tulipalot, joiden yhteydessä automaattinen sammutuslaitteisto aktivoitui. Yksi asia yllätti.

”Tällaisia tulipaloja koko maassa oli kahdeksan vuoden aikana 77 kappaletta. Se yllätti, että 40 eli yli puolet tulipaloista arvioitiin tahallaan sytytetyiksi”, Pirkanmaan pelastuslaitoksella työskentelevä Stén kertoo.

Näissä paloissa laitteisto sammutti 60 paloa ja rajoitti paloa 15 tapauksessa. Laitteisto olisi hyvin suurella todennäköisyydellä sammuttanut useammankin tulipalon, jos olisi ehtinyt toimia hieman pidempään. Näissä tapauksissa joko työntekijät tai palomiehet sammuttivat loput kytevästä palosta. Muutamassa tapauksessa sammutuslaitteisto ei pystynyt sammuttamaan kuivausrummun tai pesukoneen sisällä ollutta paloa.

Tapio Sténin selvitys julkaistaan kokonaan SPEK Puheenvuoroja -julkaisusarjassa kesäkuussa. Lue Pelastustiedosta 4–5/2020 myös palontorjuntatekniikan kehitysryhmän mietteitä palontorjuntatekniikasta.

Antinkodissa motivoitunut henkilökunta

Lähihoitaja Hannu Rasinkangas perehdytti lähihoitajaopiskelija Shakila Banua turvallisuusasioihin Antinkodissa Helsingissä. Yksikön hoito-osastot on sprinklattu, henkilökunta motivoitunutta ja turvallisuusasiat kunnossa.

Vierailimme myös Antinkodissa, joka on Helsingin Seniorisäätiön tehostetun palveluasumisen yksikkö. Siellä asuu 94 ikääntynyttä ja keski-ikä on reilut 85 vuotta. Turvallisuus otetaan tosissaan. Hoitotyön johtaja Maarit Eriksson kertoo, että jokainen työntekijä perehdytetään turvallisuus- ja pelastussuunnitelmaan.

Paloturvallisuudesta huolehtivat palo-osastointi, automaattiset palo-ovet, osoitteellinen savuun ja lämpöön reagoiva paloilmoitinjärjestelmä ja automaattinen sprinklersammutuslaitteisto. On myös sammuspeitteitä, pikapaloposti ja käsisammuttimia. Palohälytykset tulevat henkilökunnan dect-puhelimiin ja jokaisessa kerroksessa on paloilmoitintaulu.

”Jokaisessa ryhmäkodissa on oma turvallisuusvastaava, joka perehdyttää uudet työntekijät paloturvallisuuteen ja tekee heidän kanssaan turvallisuuskävelyn. Kerran vuodessa järjestetään myös pelastuspatjaharjoitukset”, Eriksson kertoo.

Teksti ja kuvat: Kimmo Kaisto