Paloturvallisuus 5.10.2022

Tulityöt: Kipinöitä korvataan muilla menetelmillä

Telealalla tulityöt ovat vähenemään päin. Näin voisi päätellä Elisan turvallisuuspäällikön Olli Aromaan puheista. Aromaa on myös tulitöiden kurssinjohtaja.

Hän koulutti vielä takavuosina kaikki eli satapäin organisaationsa työntekijää tulitöiden saloihin, mutta nykyisin konehuoneisiin ei kipinöitä juuri toivota.

”Koulutusmäärät ovat pudonneet huomattavasti. Sellaista perushitsausta meillä ei oikeastaan enää ole vaan käytämme korvaavia työmenetelmiä. Tämä on ihan meidän oma päätöksemme ja lähti riskienhallinnasta”, Aromaa kertoo.

Taustalla on tietysti myös digitalisaatio.

”Joskus pitää tietysti vieläkin tehdä tulitöitä, mutta ne ovat erityistapauksia, ja silloin järjestämme erityisvartioinnin ynnä muuta. Näitä on onneksi hyvin vähän”.

Aromaa on vaikuttanut myös Suomen Palopäällystöliitossa yritysturvallisuusjaoston sihteerinä, liittohallituksen varajäsenenä ja Yrityssuojeluyhdistyksessä.

Viime syksynä hänet palkittiin pitkästä ja ansiokkaasta toiminnasta luottamustehtävissä Suomen Palopäällystöliiton Tuliristillä Yritysturvallisuusfoorumin yhteydessä.

Teksti: Jarkko Sorjonen

Lue lisää tulitöistä Pelastustiedosta 7/2022

Lue lisää