Työhyvinvointi 26.1.2024

Nollatoleranssi syrjinnälle ja häirinnälle – tutkimustulokset timanteiksi, tiedoksi ja toiminnaksi

Oliver Saal oli keväällä 2023 toteuttamassa Suomalaisten pelastusasenteet 2023 -kyselytutkimusta.

Oliver Saal oli keväällä 2023 toteuttamassa Suomalaisten pelastusasenteet 2023 -kyselytutkimusta.

Tutkimustulokset timanteiksi, tiedoksi ja toiminnaksi (4T) on kehittämishanke, joka vahvistaa pelastusalaa koskevan tutkimuksen vaikuttavuutta tukemalla alan tutkimusviestintää. Esittelemme Pelastustiedossa tutkijoita ja heidän työtään.

Oliver Saal Pelastusopiston tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopalveluista avaa juttusarjan kertomalla työstään ja tutkimuksestaan.

Olen lokakuusta 2023 alkaen toiminut projektipäällikkönä Pelastustoimen nollatoleranssi syrjinnälle ja häirinnälle – faktaa vai fiktiota? -tutkimushankkeessa, jossa toteutetaan kattava selvitys pelastusalalla toimivien ja työskentelevien kohtaamasta häirinnästä ja syrjinnästä. Loppuraportti on tarkoitus julkaista ja loppuseminaari pitää vuoden 2024 lopussa.

Häirintä ja syrjintä on tunnistettu pelastusalan organisaatioiden, päättäjien ja vaikuttajien keskuudessa, mutta selvitystä ongelman laajuudesta ei vielä ole tehty. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen ja epäkohtiin puuttuminen ovat olennaisia yhdenvertaisuuden, veto- ja pitovoiman ja työhyvinvoinnin kannalta. Asioiden edistäminen ja ongelmiin puuttuminen vaativat kuitenkin tutkimustietoa niiden eri muodoista, laajuuksista, vaikutuksista ja monitahoisuuksista.

Hankkeella tavoitellaan kattavaa tutkimustietoa syrjinnästä ja häirinnästä pelastusalalla. Selvitämme muun muassa niiden yleisyyttä, ilmenemistä ja eri organisaatioissa tehtyjä toimenpiteitä. Hankkeessa tehdään laaja esiselvitys ja siihen pohjautuva kyselytutkimus pelastusalalle. Tutkimushanke toteutetaan yhteistyössä pelastusalan eri organisaatioiden kanssa muun muassa asiantuntijatyöpajoilla. Tulosten pohjalta laaditaan tutkimusraportti, johon liitetään toimenpidesuositukset alan tilanne ja sisäministeriössä vuonna 2021 laadittu pelastustoimen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toimintaohjelma huomioiden.

Tutkija osaa myös rentoutua

Työni on pitkälti lukemista, tilastojen analysointia ja kirjoittamista. Projektipäällikkönä minulla on myös kokonaisvastuu hankkeen edistymisestä – siihen sisältyy monia hallinnollisia tehtäviä. Palaverit ovat osa työpäiviäni, kuin myös hiljaiset hetket tutkimuskirjallisuuden ja -menetelmien parissa. Pitkät päivät ovat tyypillisiä, mutta onneksi tsemppaavat työkollegat antavat voimaa aherrukseen.

Vapaa-ajallani pelailen videopelejä, käyn museoissa ja teatterissa, vietän laatuaikaa avopuolisoni kanssa ja puuhaan huonekasvien ja viljelypalstan parissa. Tällä hetkellä harrastan innokkaimmin ruusukaalin kasvatusta viljelypalstallamme ja habanero-chilikasvin bonsaikasvatusta. En ole kuitenkaan mikään viherpeukalo, joten odotankin jännityksellä, selviävätkö nämä hengissä.

”Entistä enemmän yhteistyötä ja keskustelua toimijoiden välillä.”

Tutkimustietoa tuotetaan pelastusalalla kokoonsa nähden paljon – aina teknologisista testaustoiminnoista johtamiseen ja yhteiskunnalliseen muutostutkimukseen. Tutkijoina meillä on vastuu tulosten saamisesta käytäntöön. Tutkimus ei konkretisoidu ilman soveltamista, koulutusta ja resurssipanostusta. Haluankin kannustaa kaikkia pelastusalalla osallistumaan aktiivisesti uuden tiedon keräämiseen, jalostamiseen ja esittelyyn. Yhdessä voimme keskittää resurssejamme tehokkaasti ja kehittää tutkimuksen avulla pelastusalaa sekä työyhteisönä että valtakunnallisena turvallisuuden takaajana.

Toivoisin pelastusalan tutkimuskentälle entistä enemmän yhteistyötä ja keskustelua toimijoiden välillä. Katseemme voisi myös suuntautua ulospäin, kohti laajempaa turvallisuustutkimusta. Toivoisin, että jaamme oppeja tutkimuksistamme ennakkoluulottomasti, avoimesti ja rakentavasti – sekä alan sisällä että muiden turvallisuustoimijoiden kanssa. Olemme yhteisesti rakentamassa turvallisuutta, ja tiiviillä yhteistyöllä voimme jatkaa työtä laajemmin tulevina vuosina. Pelastustoimen tutkimus- ja kehittämispäivien vuoden 2024 teemana onkin ”vaikuttavasti yhteistyössä”, tehkäämme teema toimintamme ytimeksi.

Koonnut: Siiri Pohjoinen
Kuva: Santtu Tuomisto

Lisätietoa Nollatoleranssi-hankkeesta
Lisätietoa 4T-hankkeesta

Lue kaikki tutkijaesittelyt:
Oliver Saal: Nollatoleranssi syrjinnälle ja häirinnälle – tutkimustulokset timanteiksi, tiedoksi ja toiminnaksi
Minna Ruolanto: Inhimillinen tekijä esiin
Samuli Taira: Ei ole yhtä oikeaa tapaa johtaa
Marko Juutinen: Ennakointia ja tiedolla johtamista
Riikka Salmi: Pelastajien altistuminen minimiin
Laura Kuurne: Tekoäly apuna riskianalyysissä
Hanna Nygren: Sujuvuutta oppimiseen ja teknologioiden omaksumiseen
Brita Somerkoski: Onni on turvallinen koulu
Mikko Puolitaival: Käytännön harjoittelu ja opetustuokiot tehoavat turvallisuuskasvatuksessa

Lue lisää