Tutkimus ja viestintä 2.11.2026

Pelastusalan päivitetty sanasto on valmis ja ladattavissa – liki tuhat termiä

Päivitetty pelastusalan sanasto on ladattavissa PDF-tiedostona. Linkki on artikkelin lopussa.

Päivitetty pelastusalan sanasto on ladattavissa PDF-tiedostona. Linkki on artikkelin lopussa.

Pelastusalan päivitetty sanasto on valmis ja julkaisuwebinaari pidettiin syyskuussa. Sanaston tarkoitus on yhdenmukaistaa alan kirjavaa terminologiaa ja tukea pelastustoimen kehittämishankkeita ja materiaaleja. Yhdenmukaista sanastoa tarvitaan lisäksi hyvinvointialueiden, pelastusalan organisaatioiden ja sidosryhmien välisessä yhteistyössä. Lisääntyvässä kansainvälisessä toiminnassa on hyötyä erityisesti pelastusalaan liittyvistä valmiista käännöksistä.

Pelastusalan sanaston päivitys valmisteltiin Suomen Palopäällystöliiton hankkeessa vuosien 2023–2026 välisenä aikana. Hankkeen rahoitti Palosuojelurahasto. Hankepäällikkönä toimi Milla Tuominen.

artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenartikkeli jatkuu

Sanaston pohjana käytettiin vuonna 2006 julkaistua Palo- ja pelastussanastoa (722 termiä) ja vuoden 2009 Varautumisen sanastoa. Lisäksi hyödynnettiin määritelmiä muun muassa Kokonaisturvallisuuden (2017) ja Sisäisen turvallisuuden (2023) sanastoista sekä Suomen Metsäkeskuksen laatimasta Tuli metsässä -sanastosta (2022). Viranomaisten ohjeiden, säädöksien ja alan standardien määritelmiä myös hyödynnettiin soveltuvin osin. Päivitetyssä sanastossa on noin tuhat termiä ja uutta terminologiaa lisätään tarpeen mukaan.

Käännetty viidelle kielelle, ranska uutena mukaan

Milla Tuomisen mukaan vanha sanasto oli hyvin tulipalokeskeinen, joten päivitettyyn sanastoon on lisätty uusia osa-alueita, kuten CBRNE, vesi- ja meripelastustoiminta, putoamisvaarallisella alueella työskentely, pelastustoiminta liikenneonnettomuuksissa, turvallisuusviestintä, omatoiminen varautuminen sekä pelastusalan kansainvälinen toiminta. Sanasto on tehty suomeksi ja päätermit käännetty ruotsin, englannin, saksan, ranskan ja venäjän kielille. Näistä ranska on uusi kieli verrattuna vanhaan sanastoon.

Käytännön sanastotyö

Käytännön sanastotyö toteutettiin aihespesifeissä työryhmissä, joita oli yhteensä koko hankkeen aikana 26. Lisäksi eri osa-alueet olivat kommentoitavana tarpeen mukaan erikseen asiantuntijoilla. Työryhmiin ja kommentointeihin osallistui noin sata pelastusalan asiantuntijaa eri organisaatioista. Lisäksi poikkihallinnollisissa aihepiireissä oli mukana asiantuntijoita sidosryhmistä, kuten muista viranomaisista, yrityksistä, järjestöistä ja korkea-asteen oppilaitoksista.

Sanasto on pääasiassa laadittu terminologisen sanastotyön ISO-standardin (SFS-ISO 1087:2023) periaatteiden mukaisesti. Tämän vuoksi esimerkiksi erilaisten ohjeiden määritelmät eivät yleensä sovi sellaisenaan järjestelmällisen sanastotyön periaatteiden mukaan tehtyyn sanastoon, vaan ne ovat edellyttäneet muokkauksia. Sanastoon on pyritty valikoimaan selkeästi pelastusalan keskeistä sanastoa ja välttämään yleisiä termejä, ellei niiden määrittely ole ollut edellytys käsitesuhteiden hahmottamiselle. Sanastossa olevien termien käsitesuhteita on kuvattu 98 eri käsitekaavioissa.

Sanastossa on noin tuhat termiä ja niihin liittyvää termitietuetta.

Käsitteistä ei ole aina yksiselitteistä oikeaa tai väärää näkemystä. Sanaston näkökulmasta merkittävää on, että ne muodostavat järjestelmällisen ja loogisen kokonaisuuden, jossa käsitteet suhteutuvat toisiinsa. Mukana olevia käsitteitä ja niiden suhteita koskevat linjaukset on tehty työryhmissä hankkeen aikana.

Ajatuksia päivitettävästä alustasta ja jatkokehityksestä

Jatkokehitysajatuksina nousivat esille sanaston siirtäminen suomi.fi- tai muulle jatkuvasti päivitettävälle alustalle ja päivitys olisi jatkuvaa (termit + vastineet), sanaston sisäinen hyperlinkitys, havainnollistavat valokuvat esimerkiksi pelastusalan kalustosta, murre-/puhekielen sanojen lisääminen sekä kielivastineiden eri murteiden/alueellisten erojen/selitteiden lisääminen.

Pelastusalan sanaston voi ladata tästä:

Pelastusalan sanaston julkaisutilaisuus 17.9.2026 YouTubessa:
https://www.youtube.com/watch?v=Z2kbktuzfZM

Lue lisää