Työhyvinvointi 17.2.2021

Riuska vegaani kuuluu vähemmistöön työvuoron ruokailussa, mutta se ei haittaa – palomies Sami Lillsunde on kokannut vegaanisen illallisen jo asemallakin

Palomies-ensihoitaja Sami Lillsunde jätti viitisen vuotta sitten ruokavaliostaan pois viimeisetkin eläintuotteet.

Palomies-ensihoitaja Sami Lillsunde jätti viitisen vuotta sitten ruokavaliostaan pois viimeisetkin eläintuotteet.

Kokeilunhaluinen amatöörimuusikko päätyi pelastajaksi ja kasvissyöjäksi puolivahingossa. Sattumalta alkanut polku osoittautui kuitenkin lopulta onnistuneeksi valinnaksi.

TV-elokuva on alkamassa ja Vantaankosken paloaseman psykologinen sota jatkuu. Palomies Sami Lillsunde nappaa korostetun näyttävästi ruukkusalaatin syliinsä kettuillakseen takaisin lihansyöjille.

Lillsunde, 41, on vannoutunut vegaani. Hän ei syö lihaa eikä käytä eläinperäisiä tuotteita. Tällaiset valinnat herättävät huomiota asemalla. Lillsunde on kuullut asiasta jo monet vitsit puputtamisista lähtien. Aina ei jaksaisi kuulla niitä enää uudelleen.

Vasta-argumenttia löytyy viimeistään oman olemuksen ja kehon myötä.

”Samoja vanhoja juttuja ei ole tarvinnut kauaa kuunnella, kun en ole meidän työporukkamme pienin enkä heikoin, ruokavaliostani huolimatta”, Lillsunde kertoo.

Vegaaninen ruokavalio on ollut aiemmin yhteiskunnassa nihkeän suhtautumisen kohteena. Sellaisella ei ole uskottu pärjäävän raskasta vääntöä vaativissa töissä. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Ruokatietoa on enemmän – samoin esimerkkejä siitä, että kasvisruoallakin jaksaa. 

Vegaani palomies Sami Lillsunde seisoo sammutusasussa aseman pihalla.
”Toisinaan olemme tehneet ruokia, joissa on yhteiset lisukkeet ja kullekin oma täytteensä”, Lillsunde kertoo työvuoron ruokailusta.

Sami Lillsunde on yksi sellaisista.

Lillsunde on ollut pelastajan työssä nyt 18 vuotta, 13 vuotta niistä Vantaankosken paloasemalla. Hän vakuuttaa, että kasviksista saa kaiken, mitä työssä tarvitaan.

”Mitään puutteita energiansaannin tai ravinteiden puolesta ei ole. Valmentajana olen nähnyt olennaisia puutteita myös sekaruokavaliolla olevilla asiakkailla, joten tämän suhteen kyse on vain oppimisesta ja tottumuksesta. Monet käsitykset ovat yhä 80-luvulla, vaikka saatavilla oleva tieto on 40 vuotta tuoreempaa.”

Lue lisää palomiesten ruokavaliosta: Voimaa työhön lautaselta

”Lähipiiristäni löytyvät korkeakoulutetut ravitsemusasiantuntijat – mukaan lukien laillistettu ravitsemusterapeutti – ovat auttaneet monipuolisen vegaaniruokavalion koostamisessa ja olen valmistautunut jokaiseen työvuoroon runsailla eväillä”, Lillsunde sanoo.

Lue lisää Sami Lillsunden ajatuksista tuoreimmasta Pelastustiedosta, joka ilmestyi 16. helmikuuta!

Teksti ja kuvat: Petri Vanhanen

Lue lisää