Ulkomailta 15.1.2022

Kaaos palopaikalla opiskelija-asuntolassa, hyppy alas seitsemännestä kerroksesta

Yksi henkilö hyppäsi alas seitsemännestä kerroksesta ennen kuin palokunta saapui paikalle. Kuvakaappaus: Tjugofyra7, 41/2019.

Yksi henkilö hyppäsi alas seitsemännestä kerroksesta ennen kuin palokunta saapui paikalle. Kuvakaappaus: Tjugofyra7, 41/2019.

Jönköping (Ruotsi). Opiskelija-asuntolan paloon hälytetty palokunta kohtasi kaaoksen. Liekit löivät seitsemännen kerroksen parvekkeelta ja kadulla makasi vakavasti loukkaantunut henkilö. Osoittautui, että hän oli hypännyt pihalle seitsemännen kerroksen ikkunasta ja hänet oli kannettu kadulle.

Tikasautolla pelastettiin kaksi seitsemännen kerroksen asukasta. Savusukeltajat nousivat portaita palon sammuttamista ja savutuuletusta varten. Kun pelastustoiminnan johtaja meni pihalle, hän havaitsi asukkaan, joka valmistautui hyppäämään ikkunasta.

Koska tikasauto ei päässyt pihalle eikä asukkaaseen ei saatu yhteyttä, palokunta selvitti hyppytyynyn, jolle hän onnistui hyppäämään saamatta vammoja.

Savu oli levinnyt alaspäin porrashuoneessa sekä myös viereiseen porrashuoneeseen. Savusukeltajat totesivat, että useiden asuntojen ovet olivat selkoselällään. Savutuuletuksen aikana sammuttajat sammuttivat asuntopalon.

Asukkaat ohjattiin läheiseen kokoontumistilaan. Vakavasti loukkaantuneen lisäksi sairaalaan kuljetettiin kymmenen asukasta, jotka olivat joko altistuneet savulle tai saaneet vammoja poistuessaan.

Palontutkinta

1960-luvulla valmistunut kerrostalo oli 1980-luvulla muutettu opiskelija-asuntolaksi. Palaneessa soluasunnossa oli kolme makuuhuonetta, eteinen, keittiö ja WC. Palon pääteltiin alkaneen keittiöstä. Savu oli levinnyt porrashuoneeseen ja toisiin asuntoihin avoimien ovien sekä ullakolle räystään kautta. Toiseen porrashuoneeseen savua oli päässyt ilmanoton kautta.

Suljetut sisäovet estivät savua pääsemästä kahteen huoneeseen, joiden asukkaat saattoivat turvallisesti odottaa palokunnan tuloa. Toisten asuntojen asukkaat havaitsivat palon ja poistuivat porrashuoneen kautta. Jos palo olisi syttynyt alemmassa kerroksessa, poistuminen olisi ollut vaikeampaa.

Asunnon toisiinsa kytkettyjen palovaroittimien virta oli katkaistu. Näin oli tehty useissa muissakin asunnoissa kiinteistön omistajan tietämättä.

Jos poistujat olisivat sulkeneet asuntonsa oven perässään, savu ei olisi levinnyt niihin. Kaikki eivät varmistaneet, että asuintoverit olivat poistuneet.

Teksti: Mattias Sjöström
Tjugofyra7, 41/2019
Käännös: Risto Lautkaski

Lue lisää