Matti Purhonen valittiin Vuoden ensihoitajaksi 2012.
Matti Purhosen valinta Vuoden ensihoitajaksi julkistettiin 11.5.2012 Kuopiossa. Huomionosoitus myönnettiin elämäntyöstä, jossa erityisesti korostuu Purhosen osuus ensihoitotyöntekijöiden edunvalvonnassa. Ura ensihoitotyön etulinjassa on jatkunut viidellä vuosikymmenellä ja se jatkuu edelleen.
Sattumalla oli sijansa Purhosen uravalinnassa. Nuori Juvalta Stadiin muuttanut kundi oli hakenut Helsingin palolaitoksen koulutuskeskukseen palomieskurssille mutta mursi harmittavasti ranteensa juuri fyysisten testien alla. Onneksi hakupaperit olivat myös Helsingin sairaanhoito-opistossa. Siellä opiskelu alkoikin 70-luvun alkupuolella opettaja Helli Maarannon huomassa. Aikakautta kuvaa hyvin Maarannon tuolloinen kommentti valtakunnanmediassa. Hän kertoi arvostavansa lääkintävahtimestari sairaankuljettajassa erityisesti kolmea asiaa: nopeutta, nopeutta ja nopeutta. Sairaankuljetuksen koulutus oli tuolloin täysin uutta. Keskusteltiin vilkkaasti siitä, voiko lääkintävahtimestari- sairaankuljettaja antaa potilaalle happea vai tarvitaanko siihen lääkäri.
artikkeli jatkuu
Sairaankuljettajat olivat päivätöissä ja vastasivat asemalla vessojen pesusta sekä ruuanlaitosta palomiehille.
Valmistuttuaan sairaanhoito-opistosta Purhonen aloitti heti työt Espoon palokunnassa sairaankuljettajana. Hän oli ensimmäinen koulutettu päätoiminen sairaankuljettaja työpaikallaan. Sairaankuljetus ja sairaankuljettajien työolot olivat tuolloin aivan lapsenkengissä. Sairaankuljettajat olivat päivätöissä ja vastasivat asemalla vessojen pesusta sekä ruuanlaitosta palomiehille. Lisäksi työskenneltiin korjaamolla ja hälytyskeskuksessa.
Autona oli henkilömallinen bensamersu. Sairaankuljettajaksi tultiin palokuntaan, jotta päästiin myöhemmin palomiehen vakanssille. Sairaankuljetustyössä oli helppo testata nuoren palomiesuralle aikovan miehen nöyryys ja työhalut.
Purhonen muistaa monta nykyensihoitajalle täysin käsittämätöntä tarinaa 70-luvulta. Mersu kulki kahtasataa. Sillä pidettiin rallikilpailuja linjalla Paloasema – Rinnekodin keskuslaitos. Matka oli mutkainen ja aika otettiin sekuntikellolla. Kulloisenkin ennätyksen haltija oli aina koko henkilökunnan tiedossa. Samoin kilpailtiin siinä, kuka saa bensakoneella varustetun Fargon kuluttamaan eniten. Purhonen muistaa vielä voittotuloksen: 38 litraa satasella. Purhosen uran pahimmat läheltäpiti-tilanteet ovat tähän asti olleet kahdesti irronnut ambulanssin takapyörä. Valitettavasti kaikki tarinat eivät lähes neljänkymmenen vuoden jälkeenkään kestä painomustetta.
80-luvulla sairaankuljettajat eivät enää siirtyneet palomiehen uralle.
Kehitys Purhosen työpaikalla alkoi kahdeksankymmentäluvulle siirryttäessä. Lääkäri Martti Silvanto aloitti sairaankuljettajien kouluttamisen kohti hoitotasoa ja hänen työtään jatkoi Juha Tahvanainen. Jo hoitovälineiden potilaan luo kantaminen aiheutti työyhteisössä naureskelua ja kommentointia sekä tietenkin perinteistä palokuntajäynää. Silloinen palopäällikkö Ylätupa kuitenkin ymmärsi sairaankuljetuksessa alkaneen kehityksen merkityksen ja päätti palkata lisää sairaankuljettajia taloon. Myös työaika muuttui ympärivuorokautiseksi. 80-luvulla sairaankuljettajat eivät enää siirtyneet palomiehen uralle.
Edunvalvontapuolella merkittävää oli KTV:stä eroaminen ja Tehyyn liittyminen 80-luvun alussa. Tätä Purhonen pitää merkittävänä käännekohtana ambulanssityön edunvalvonnassa. Hoitajat kuuluivat nyt hoitajien ammattiliittoon. Purhonen on istunut Tehyn edustajana paikallisneuvotteluissa alusta asti. Kun muut neuvottelijat lyövät nyrkkiä pöytään ja kiroilevat, Purhonen luovii ja funtsailee molemmille osapuolille etua tuottavan ratkaisun. Tulokset ovat kiistattomat: kun Purhonen aloitti edunvalvontatyössä, oli palomiehen ja sairaankuljettajan palkka sama. Nyt ollaan tilanteessa, jossa Purhosen työpaikalla sairaankuljettajan vuosipalkka on keskimäärin noin 10000 euroa palomiehen palkkaa parempi.
Edunvalvonta-asioissa Purhonen ei pelkää korkeitakaan päättäjiä. Kuntatasolla Espoossa on Purhosella aina ollut hyvät suhteet luottamushenkilöihin lautakunnissa. Samoin henkilökohtaiset suhteet sisäministeriön pelastusosastolle sekä sosiaali- ja terveysministeriöön ovat auttaneet asioiden eteenpäin viemisessä. Purhosen mielipiteillä oli merkittävä osuus uuden terveydenhuoltolain ja siihen liittyvän ensihoitoasetuksen lopullisessa muodossa, lähinnä pätevyysvaatimuksien osalta. Nykyiset ensihoitoalan päättäjät ovat muutenkin tuttuja. Purhosen opissa ambulanssikesätöissä ovat olleet ainakin ylilääkäri Juha Valli, jonka Purtsi opetti intuboimaan, sekä professori Antti Sajantila, dosentti Tero Varpula ja dosentti Pertti Suominen. Vt. palomiehenä työskennelleen apulaisylilääkäri Tuomas Oksasen virtuoosimaiset pallonkäsittelytaidot ovat erityisesti jääneet palokunnan jalkapallokentältä Purhosen mieleen.
Päälliköt ja työkaverit vaihtuvat, Purhonen pysyy.
Purhonen siirtyi opetustehtäviin 90-luvun puolivälissä. Pelastusopistolla hän viihtyi reilun vuoden, sitten veri veti takaisin kentälle. Purhonen siirtyi mukaan luomaan Kuopioon ensihoitojärjestelmää. Hän muistaa hyvin silloisen x-keikoista huolestuneen palopäällikön kommentit: hoitakaa vaan mutta ettekö te kuitenkin voisi viedä kaikki potilaat sairaalaan? Purhonen sai palopäällikön pään käännettyä kohti nykyaikaa ja kehitys meni Purhosen luotsaamana Kuopiossakin eteenpäin. Työn Kuopiossa tultua valmiiksi Purhonen palasi takaisin Espooseen. Päälliköt ja työkaverit vaihtuvat, Purhonen pysyy.
Yksi Purhosen uran kokokohdista oli esiintyminen Pelastajat-sarjassa. Hän oli eräs Espoossa kuvatun tuotantokauden päähenkilöistä. Purhonen kertoo, että ihmiset lähettelivät paljon palautetta sähköpostiin. Se oli yllättävää, mutta tuntui myös hyvältä. Vieläkin kadulla ihmiset moikkaavat ja jotkut tulevat juttelemaan.
Ensihoidon kehityksen nykysuunta huolestuttaa Purhosta. Kun kehityksen alkutaipaleella otettiin yksittäinen työntekijä huomioon, on nyt kaikki tarmo keskitetty järjestelmiin. Järjestelmät kuitenkin koostuvat yksilöistä. Jos yksilön ei ole hyvä olla, ei järjestelmäkään kauaa toimi. Ensihoidon alkutaipaleella hyväksyttiin tietty määrä yksilön virheitä ja niistä opittiin. Nykyjärjestelmässä virheiden ja erilaisten syyllisten etsiminen tuntuu olevan kaikkein tärkeintä. Tämä osaltaan johtaa henkilöstön pahoinvointiin ja ajautumiseen pois alalta. Ensihoitotyö on henkisesti erittäin kuluttavaa ja työhyvinvoinnin ylläpito on ehdottoman tärkeää.
Purhonen ihmettelee vanhojen työntekijöiden kohtelua. Erilaisilla tekosyillä tai jopa tahallisilla väärillä säädösten tulkinnoilla on hyviä ensihoitajia laitettu sivuun. Purhonen asettaisi tulokkaat aina aluksi kokeneen ensihoitajan pariksi. Näin tulokas saisi konkarilta sellaista osaamista, mitä kouluissa ei voida opettaa. Pelisilmä kehittyy vain pelaamalla. Myös konkarilla olisi mahdollisuus perehtyä tulokkaan avulla alan uusimpiin tuuliin.
Purhosen mukaan kovallakin ammattilaisella on oikeus hätkähtää.
Maallikoiden ensiapukoulutus sopii myös hyvin vahalle konkarille. Purhonen kouluttaa parhaillaan Finnairin matkustamohenkilökuntaa. Pitkä kokemus auttaa selvittämään maallikolle ne todella tärkeät asiat ja turhanpäiväiset kaavamaisuudet voi jättää pois.
Ensihoitajan työ on Purhosen mukaan kokenut suuren muutoksen viimeisen viiden vuoden aikana. Keikkaprofiili on jostain syystä kääntynyt pois vakavien tilanteiden hoidosta kohti mitä erilaisempia inhimillisen hädän ja ongelmien ratkaisuja. Vuorovaikutuksella on merkittävä osuus näiden tilanteiden selvittelyssä. Enää ei riitä, että kerrotaan potilaalle, että ei tarvita ambulanssia vaan päivystykseen voi mennä taksilla. Nykyambulanssin potilailla kun ei enää ole välttämättä lainkaan lääketieteellistä ongelmaa. Yleinen tietämättömyys on vain saanut hänet soittamaan hätäkeskukseen.
Valitettavasti päättäjät eivät tiedosta tätä muutosta. Purhonen ihmettelee, miksi edelleen päättäjien mielestä jokaiselta potilaalta pitää mitata ambulanssissa verenpaine vähintään kahdesti vaikka tällä ei olisi mitään vaivaa. Eikö olisi tärkeämpää saada potilas tuntemaan olonsa turvalliseksi ja ohjata hänet oikean avun piiriin?
Purhosen mukaan kovallakin ammattilaisella on oikeus hätkähtää. Kun lasketaan Purhosen uralla työkavereita, on useampi ajautunut alalta pois kuin jaksanut työssään loppuun asti. Moni on ajautunut mielenterveysongelmiin tai alkoholismiin. Vanhoja Purhosen kaltaisia tervaskantojakin kuitenkin alalla riittää. He ovat niitä, joilla on eniten annettavaa nuorille alalle tulijoille.
Teksti Jarmo Turva
Kuva Hanna Raijas
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Systole-lehdessä 3/2012.
