Yleisö on tottunut saamaan palomiehiltä kalenterin. Siinä arvostettu ja luotettu duunari virittää rasvatun ylävartalonsa äärimmilleen. Alarekisteriä peittelee monesti haalarin housut, päässä on ehkä kypärä, kädessä kirves ja naama on sotkettu noella. Joskus kuva on jumppasalilta ja varustus erilainen – salihousua tai stringiä, jotta persikkaan tatuoitu perhonen näkyy.
Kostea ja kuville hakattu nahka kiiltää ja naiset ostavat. Tuote toimii ja on kunnossa, kun kauppa käy – kadehtiminen tai asiaa vastaan kiukuttelu koituu vain katkeran kulkijan omaan nilkkaan. Viuhahdus tekee hyvää – se on selvä.
Palomiehet ovat rohkeita, kun uskaltavat kiivetä korkealle ja ottaa paidan pois kameran edessä. Reilu tunnustus siitä on kalenterin myyntiluvut. Ja tuotto tietenkin menee hyväntekeväisyyteen – ahneeksi ei palomiestä sovi väittää, eikä firaabelista syyttää.
Varma hyväntekväisyyskohde on lapset. Kun antaa rahaa lapsille, saa aina hyvän mielen ja taputukset olkapäälle. Valokuvassa iso sekki ojennetaan hymyilevälle osastonylilääkärille ja osastonhoitajalle. Ison sekin toisessa nurkassa on kiinni pari hihattomaan paitaan sonnustautunutta tai voi olla, että päälle on pantu virkaan liittyvää tummansinistä varustusta.
Kalentereja on tehty iät ja ajat. Joskus niitä tehdään omaksi huviksi, ei tavoitella rahaa eikä hyväntekeväisyyttä. Jäljelle jää vain se, että on pirun hienoa riisua kameran edessä – elääkö jokaisessa meissä pieni viuhahtaja? Yksin ei ehkä kehdata, mutta porukassa tiivistyy…yhteishenki ja yhdessä tekemisen hauskuus riittää.
Joskus touhua joutuvat hämmästelemään myös toimintaan liittymättömät kollegat, osittain pakotettuina, osin vapaaehtoisesti. Kerran palokunnan valvomossa päivystäjänainen otti isomman haukotusliikkeen, kun katsoi valvontakameraan, joka tuotti kuvaa paloaseman autotallista. Siinä se oli: kalenteriporukka, mutta mistä nainen sen saattoi tietää – sisäinen viestintä ei ollut ehtinyt valvomoon asti. Nainen näki monitoristaan rivin ilkosillaan olevia palomiehiä paloauton edessä, vain joulutähdet peittivät sukukalleuksia. Siinä tehtiin iloista joulukuun kuvaa. Tällä kalenterilla ei kerätty tuottoa, vaan se oli yllätys läheisille. Tarina ei kerro, yllättyivätkö positiivisesti vai negatiivisesti, kun avasivat sen aattona paketista.
Kun rahaa kerätään, on oltava yleisesti hyväksytty kohde. Lastenklinikka, lastensairaala tai Pelastakaa lapset äryy tai Marskin muijan putiikki, kaikki keräävät rahaa niille. Kukaan ei kerää esimerkiksi Kohtuullisen hutikan pyhälle veljeskunnalle, vaikka sekin on asiallinen yhdistys.
Lasten tukeminen on toimintaa, joka tähtää tulevaisuuteen. Vaikka sekin on kaiketi totta, että mitä vähemmän ikää ihmisellä on, sitä vähemmän on myös vaivoja ja hoidontarvetta.
Muillekin terveydenhuollon kohteille kerätään rahaa. Esimerkiksi rahasta viuhahtavat Scandinavian Hunksit keräsivät joskus rintasyöpäpotilaiden hyväksi – siis aikuisille naisille ja viuhahtajain omalle kohderyhmälle. Joku pilkunjyystäjä-feministi olisi tietysti voinut todeta, että keikistelijät eivät näe naisessa muuta kuin rinnat. Olisivatko Hunksit kuitenkin oikeilla jäljillä – Olisiko järkeä kerätä lähellä olevalle kohteelle. Paloasemilla työskentelevät naiset ”Tulinen tusina” -ryhmä kerää POLTE-kalenterilla varoja Palovammakeskuksen kehittämiseen, siinäkin on tukijoiden ja tuettavan selkeä yhteys. Jotkut keräävät kotimaiselle luonnolle ja toiset ulkomaisille kulkukoirille – kaikilla on omat hyvät kohteensa.
Kerran kirkossa laulettiin korkealta ja kovaa, sillä saatiin kaupungin paloautoon defibrillaattori. Kun Herran huoneeseen ei saanut myydä pääsylippuja, sinne myytiin käsiohjelmia. Rahaa tuli ja tasavirtasähköiskulaite perässä.
Vähän aikaa sitten lääkärihelikopterit saatiin valtiorahoitteisiksi, jotta kopterien tukiyhdistykset kalenteri- ja tukituotemyynteineen loppuisivat. Ei loppunut. Kun Sodankylän kopteri päätettiin siirtää Rovaniemelle, ei pohjoisin kansa antanut periksi. Sodankylän kopteri ei lähtenyt mihinkään – se lentää edelleen ja kalentereita myydään. Rovaniemelle toki tuli valtiorahoitteinen kopteri, kuten oli päätetty.
Tilastomiesten mukaan Sodankylä on niin periferiassa, että kopterille ei riitä tarpeeksi potilaita. Samaa valitellaan monessa sairaanhoitopiirissä, joissa pikkukunnista on saneerattu pois ambulanssipäivystys tai heikennetty sitä. Kalenterintarvetta olisi pienten kylien ambulanssipalveluillekin – kuka tukisi vaikkapa ensihoitoyrittäjiä, jotka saisivat kiikunkaakun miinukselle kaatuneen toimintansa jaloilleen, kun yhteiskunta ei enää palvelua tarjoa. Tuki on tietysti sananhelinää, sillä vaikka ambulanssi saataisiin kalenterimyynnillä valmiuteen, niin sairaanhoitopiiri voisi päättää, että sitä ei saa hälyttää. Näin on käynyt Sodankylän kopterillekin.
Terveydenhuollon rahakirstu on pohjaton. Leikkuri pitää huolen, että pohja karkaa yhä alemmas. Palvelutasopäätöksiä avataan ja poistetaan ambulanssi sieltä, toinen tuolta. Vähän aikaa sitten tehtiin laki, joka turvaa tasapuolisen ensihoidon. Kun toiminta saatiin pyörimään, niin huomattiin, että tasapuolien ensihoito on ilman lamaakin liian kallista. Ei auta kuin tehdä kalentereja ja odottaa aikaa parempaa. Kenen hyväksi tällä kertaa? – Ei sillä niin väliä ole, jos tässä konkurssissa saa itsensä riisumalla oman ja jonkun toisen mielen iloiseksi. Housut pois ja joulutähtiä poimimaan!