Silloin joskus markka- ja pussikalja-aikaan kymppikassin sai kasseineen viiskymppisellä ellei pröystäillyt ja ostanut Lapin Kultaa. Tähän hienompaan tuotteeseen piti kaivaa kolikkoja setelin kaveriksi, sillä se kustansi viisi penniä per pullo enemmän. Hakumiehet olivat silloin reiluja, eivät ottaneet hakista, vaan toivat vaihtorahat kuitteineen takaisin.
Ekassa pussissani ei ollut kuin viisi Light beeriä, sitä, jonka pilsnerimallin mainoksessa soi ”Vain kotka lentää aurinkoon.” Lahtelaiseen ei sorruttu, kun jollain oli siitä huono kokemus. Vihreäetikettinen Lahden-pullo sai olla rauhassa. Vähistä rahoista ei tietenkään viitsitty riskeerata kokemusta.
Myöhemmin hyvä kokemus on löytynyt myös merkkiä vaihtamalla. Jotenkin tuntui, että vuosia hovijanonsammuttajana toiminut ”takkuperse” oli navigoinut taipaleellaan harhaan. En tiedä mistä johtui kokemusta haittaava sivumaku – ehkä siitä, kun takkupersettä alkoivatkin yhtäkkiä panna Keravan kollit. Ehkä porilaiset osasivat panna paremmin? Lopputuotteesta saatava kokemus kuitenkin muuttui. Ja nyt puhun eritoten ruskeaan lasiin pullotetusta tuotteesta, peltiin pakattu koettiin silloin turhan kalliiksi vaihtoehdoksi.
Sitten tuli Sandelsin vuoro. Sandels maistui pitkään, vaikka sen esikuva onkin – voitteko kuvitella – ruotsalainen sotamarsalkka! Lupaavan alun jälkeen Sandelskin alkoi maistua mellanölille ja kokemus meni kuin Martti Vainiolta yöunet.
Sandels tosiaankin alkoi maistua tunkkaiselta – sen aikaista mäyräkoiraa ei pystynyt taluttamaan kerralla loppuun. Tosin Sandels on nykyään terästäytynyt, se kyllä uppoaa peltitölkistä kolmosena. Peltitölkkipahvilaatikonhan voi kätevästi ajaa ensin Iisalmesta rekalla Helsinkiin ja uittaa sen Eckerö Linesillä Tallinnan kautta takaisin kotiin. Hintakin saadaan näitä hiilijalanjälkiä seuraamalla inhimillisemmäksi. Pahvikeissikokemus on eittämättä toimiva – siinä houkuttelee ennen kaikkea hinta-laatu -suhde. Tosin hakumiestä on muistettava, jos ei itse pääse viinaarannasta.com-reissuun mukaan, sillä matkaliput ja pakettiauton vuokraaminen eivät ole ilmaista.
Jossain vaiheessa kokemusrepetuaaria oli laajennettava, oli otettava laseihin tummat ja vaahtoavat oluet. Se oli kokemusten käännekohta. Olut olikin yhä useammin alettava juomaan lasista. Visuaalinen kaljanjuonti – sitä ei oikein siihen mennessä ymmärtänyt. Tummasta lagerista, stoutista ja porterista oli saatava kokemuksia. Muotiin tuli myös Tallinnasta uitettu Saku Tume -pahvi, mutta sen maku muuttui vähitellen ätläkäksi – siitä tuli jotenkin sellaista, että kun töttörön Saku Tumea kiskaisi naamaan, oli sen päälle imaistava pari kolmossandelssia, jotta kokemus rauhoittui. Jostain syystä Sandelssia ja Saku Tumea oli aina yhtaikaa kylmässä.
Uudet kokemukset liittyvät myös monesti reissuihin. Lontoonretken jälkeen opittiin ale. Se toimii useammankin pullon kokemuksina, mutta ei aivan yllä hinta-laatu –tasollaan siihen, että hankkisi siitä krapulakokemuksen.
Ennen Saksanreissua oli vain satunnaisia vehnäolutkokemuksia. Saksanreissun jälkeen ne lisääntyivät räjähdysmäisesti. Ravintolavaunussa imaistu vaaleampi vehnä-Erdinger oli sellainen kokemus, joka on vaikuttanut lähes jokaiseen sen jälkeen tehtyyn viinakauppareissuun.
Baarista haetut kokemukset ovat ajan mittaan vähentyneet. Helsingin Kallion Roskapankin kolmen euron kokemus voisi olla houkutteleva vaihtoehto – tosin sen kokemuksen olen jo kokenut, eri hintaisena kylläkin.
Ilta-Sanomien toimittajalla oli mielenkiintoinen pesti – hän kartoitti kokemuksien hintoja eri terasseilla. Tarina ei kerro nauttiko hän jokaisella terassilla täysimittaisen kokemuksen, jättikö puolitiehen vai seurasiko vain sivusta. Kaikesta huolimatta hän oli listannut kaikkiaan 11 kokemuspaikkaa.
Jutun otsikkoon oli noussut Hotelli Kämpin olut, joka kustansi nollanelosena 11.80€. Sillä hinnalla saa lavakokemuksen Suomenlahdelta, melkein neljä kokemusta Roskapankista ja loput saat keksiä itse.
Ujohkoa ylihintaa ei kannata kuitenkaan pelästyä, sillä hintaan sisältyy Kämpissä myös palvelu, vakuuttaa johtaja Marc Skvorc.
”Hinnan tärkein muodostaja on ehkä se koko kokemus, jonka asiakas saa istuessaan Kämpin baariin, ja joka kenties erottaa meidän olutlasillisemme joistain muista paikoista”, Skvorc sanoo Ilta-Sanomien toimittajalle.
Voit myös tuumailla sitä kokemusta, kun olet itse valinnut lempioluesi kaupan hyllystä. Kotona illalla alkaa tuntua siltä, että nyt. Menet jääkaapille, otat kylmän pullon käteesi, teet tutun ranneliikkeen ja jäät kuuntelemaan hetkeksi – tsh! Ensimmäinen siivu on normaalisiivua pitempi! Se on itsepalvelua mutta suhteellisen autuas kokemus.
Ja kun itsepalvelukokemus valuu rauhoittavana tuntoaistimuksena päästä varpaisiin, ei sen aikana mieti edes viturallaan olevaa alkoholiverotusta. Se on kokemus, jota ei saa edes Kämpin terassilta, edes maltaita maksamalla.
Kiitos, että sain sanoa!