Henry "Remu" Aaltosesta ilmestynyt elämäkerta porautuu rocktähteyden taakse. Värikkääseen elämään mahtuu muun muassa tulipaloja ja vakava loukkaantuminen.
”Eiks sulloo sanelinta”, Hurriganes-legenda Remu kysyi aloittaessani haastattelua parikymmentä vuotta sitten. Koska laitteeni oli unohtunut kotiin, Remu alkoi kaivaa laatikoistaan omaansa lainaksi. Puuhastelu otti jonkun aikaa, ja mietin, että nyt se rocklegenda alkoi kaivaa laitetta täysin tuntemattomalle kaverille. Hän halusi auttaa.
Emilia Miettisen Remu – Henry Aaltosen ihmeellinen elämä -kirja on juuri ilmestynyt. Teos piirtää päähenkilöstä avuliaan ja jopa sydämellisen kuvan – kääntöpuolena on rikokset ja tuomiot. Hänen elämänsä on ollut värikäs ja tapahtumarikas. Jännityksellä odotin, minkälaista roolia kirjan sisällössä näyttelee Porvoon asunnossa sattunut tulipalo, josta myös yllä mainittua haastattelua tein. Tai mainitaanko kirjassa jotakin Lapin koiravaljakkoturmasta.
artikkeli jatkuu
Kun Emilia Miettinen alkoi tehdä elämäkertaa Remusta, legenda toivotti hänet tervetulleeksi helvettiin. Hän sanoi, että silloin aluillaan olevaa ja nyt siis jo valmista ”raamattua” ei ehkä olisi pitänyt tehdä ollenkaan. Siihen ei saisi laittaa mitään, mitä jo on kerrottu. ”Sun pitää kehittää ihan oma laini”, Remu kehotti kirjoittajaa.
Emilia Miettisen kehittämä laini onkin moniulotteinen, eikä se jää hieromaan mitään asiaa liian pitkäksi aikaa. Esiteltävänä ja äänessä ovat vuoron perään Henry Olavi Aaltosen perheenjäsenet ja sukulaiset, soittokaverit ja se poliisikin, joka ”hyvää joulua” sanottuaan on ainoa viranomainen, joka on toivottanut hänelle mitään hyvää.
Remun tärkein ihminen oli Eeva-äiti, jonka kanssa hän muodosti suurperhettä kannattelevan kaksikon olleessaan vielä pieni poika. Äidin ja ison perheen auttaminen tuli Remun tehtäväksi liian varhain. Isä oli menevää sorttia ja häntä näkyi kotona aika vähän. Eeva-äiti osoittautuukin varsinaiseksi supernaiseksi, jonka panoksesta monet Aaltosen perheen lasten kaverienkin vanhemmat olisivat saaneet kiittää.
Kuvaus tärkeistä sukulaisista on tarkkaa ja erilaisien tapahtumien tarkasteluun on oikeasti nähty vaivaa. Mielenkiintoista on myös senaikaisen Helsingin kuvaus välillä tiiliskivenkin tarkkuudella. Ja kun Emilia Miettinen kuvaa silloista yhteiskuntaa, käy selväksi, miten romanit etsivät järjestelmässä paikkaansa ja tasavertaista kohtelua.
Remusta kasvaa vähitellen vahvatahtoinen ja kovan työmoraalin omaava bändin johtaja, joka kertoo rumpujensa takaa, miten mitäkin soitinta tulee soittaa. Jos hänen antamansa palaute oli suoraa, niin Remu osasi myös pitää porukastaan huolta. Sen hän oli oppinut jo poikavuosina.
Hurriganesin myötä Remusta kehittyi käsite ja legenda, jolle on aina riittänyt vientiä. Remu on myös ollut nimi, jonka media on kiljuen laittanut lööppeihinsä isoin kirjaimin aina kun siihen on löytynyt pienikin tilaisuus – joskus hyvässä, yleensä pahassa mutta Remun mielestä myös törkeydessä.
Kun Porvoon asunto vuonna 2004 paloi, Remu antoi kipakkaa palautetta palomiesten toiminnasta.
”Savu nousi, ja mä katoin, ku ne meni väärää kautta, ja mä pompin päälläni sieltä ja huudan, että mitä vittuu sieltä meette, ku tosta tulee suora tie tänne”, hän kertoo kirjassa. Remun puheesta tehdyt lainaukset ovatkin kirjan herkkupala, eikä niissä ole säästelty. Mieshän on ollut aina tunnettu nimenomaan verbaalisuudestaan.
Kittilässä sattuneen koiravaljakkoturman jälkeen Remu joutui opettelemaan liikkumisen uudelleen. Tapahtuman on ollut oltava pysäyttävä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, mutta Remu piti katseensa tulevaisuudessa.
”Jos ei oo paskaa, nii ei oo hyvääkään”, Remu toteaa kirjassa.
Yhdeksi teoksen suosikkikohdaksi nousee tarina kunnallisvaaliehdokkuudesta, pyytäjän yhteys Remuun oli suorastaan riemastuttava. Sellaista ei voi sattua kuin Remulle.
Emilia Miettisen Remu-teos onkin pieteetillä tehty. Kappaleissa asiat on tiivistetty ripeästi eteneviksi, mikä on hyvä asia. Isompi rönsyily olisi voinut viedä tehoa pois. Onkin hämmästyttävää, miten näin valtava asiakokonaisuus on puristettu 429 sivuun. Monitahoisuutensa ja ajanhengen kuvauksena teos tarjoilee mielenkiintoista luettavaa laajalle lukijakunnalle. Onkin vaikea kuvitella, kenelle tätä teosta ei voisi suositella.
Kirjan perusteella Remusta löytyy auttajaa ja porukkahenkisyyttä, samoja piirteitä, mitä löytyy palokunnastakin.
”Ihminen on täällä sen takia, että se auttaa heikompia ihmisiä”, Remu sanoo.
Teos: Remu – Henry Aaltosen ihmeellinen elämä
Kirjailija: Emilia Miettinen
Kustantaja: Tammi
Teksti ja kuvat Marko Partanen
