Olli Luukkola työskentelee pelastajana Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella. Hän kirjoittaa erityisesti käytännön työelämästä.
Monissa Suomen kunnissa ensimmäisinä punaisilla autoilla apuun kiiruhtavat eivät ole kokopäiväisiä pelastajia, vaan arjen sankareita, jotka saattavat keskeyttää työpäivänsä, kauppareissunsa tai perheillallisensa vastatakseen hälytykseen ja auttaakseen hätään joutunutta. He ovat sopimuspalokuntalaisia.
Sopimuspalokuntalaisilla on keskeinen rooli pelastustoimen järjestelmässä. Ilman heitä, monessa paikassa ei olisi riittävän nopeasti ketään auttamassa tulipalon tai liikenneonnettomuuden sattuessa. Tuo rooli ei synny itsestään – se vaatii valtavasti sitoutumista, kouluttautumista ja aikaa. Sopimuspalokuntalaisten tulee ylläpitää osaamistaan, harjoitella viikoittain sekä suoriutua vaativista fyysisen kunnon testeistä toimiakseen esimerkiksi savusukeltajina. He tekevät tämän kaiken oman työnsä ja perhe-elämänsä ohella, ilman sen suurempaa korvausta.
artikkeli jatkuu
Se, että on valmis käyttämään vapaa-aikansa oppiakseen auttamaan toisia ihmisiä hädän hetkellä, kertoo jo itsessään paljon ihmisen arvoista. Olisi myös valtava rikkaus, jos jokaisessa työyhteisössä ja harrastusseurassa olisi muutama valveutunut sopimuspalokuntalainen. Heidän tuore tietonsa pelastustoiminnasta ja taitonsa tarttua toimeen tekevät koko naapurustosta turvallisemman paikan. Tätä sankaruutta harvoin pysähdymme arvostamaan.
Sopimuspalokunnissa tehdään myös äärimmäisen tärkeää työtä nuorten eteen. Palokuntien nuoriso-osastoissa opetettavat turvallisuustaidot ja siellä sisäsyntyinen tiimityön ja vastuunkannon asenne kantavat elämässä pitkälle. Palokuntaharrastuksen luoma yhteisöllisyyden tunne ja halu auttaa pyyteettä ovat nuorille korvaamatonta pääomaa. Palokuntaharrastuksessa voi myös syttyä kipinä uraan pelastusalalla, niin kuin itsellenikin kävi.
”Sopimuspalokuntalaiset eivät ole järjestelmän sivuseikka, vaan sen kivijalka.”
Kun päätöksiä tehdään, tulee muistaa, että kyse ei ole vain euroista. Kyse on monille tärkeästä yhteisöllisyydestä ja toisten auttamisen aatteesta. Kyse on ihmisistä, jotka ovat lähempänä valmiina auttamaan kuin yksikään paloasema koskaan voisi olla; samassa työpaikassa, samaan aikaan kaupassa tai toisella puolella illallispöytää.
Sopimuspalokuntalaiset eivät ole järjestelmän sivuseikka, vaan sen kivijalka. Siitä koko palokuntatoiminta Suomessa on saanut alkunsa. Sopimuspalokuntalaiset harvoin saavat riittävästi kiitosta osakseen, ja siksi haluan sanoa heille tämän: kiitos, että olette olemassa. Kiitos että jaksatte. Teidän panoksenne ei ole itsestäänselvyys.
Ääni kentältä -kolumni on julkaistu myös Pelastustiedossa 3/2025.
