Mira Leinonen työskentelee pelastusylitarkastajana Etelä-Suomen aluehallintovirastossa. mirafoni112@gmail.com
Pelastustoiminnan johtaminen on ollut murroksessa viime vuosina. Päivystysalueet ovat laajentuneet ja tämän myötä painopiste on siirtynyt enemmän etäjohtamiseen. Toisilla alueilla päivystävä palomestari joutuu etäjohtamisen lisäksi huolehtimaan itsensä tarvittaessa keikkapaikalle, kun pelastustoimintaa avustavaa kuljettajaa tai operaattoria ei ole, vaan johtamista hoidetaan hälytysajon ohella. Kaikkia hälytystehtäviä kun ei voi johtaa etänä.
Tilannekeskukset ovat eri alueilla ottaneetkin roolia kokonaisuudenhallinnasta ja vastuuta kentällä kantavat enemmän pelastusryhmien johtajat, niin sopimuspalokunnat kuin vakinainen alipäällystö. Vaikka toimintaympäristö ja tekniikka mahdollistavat uusia ulottuvuuksia pelastustoiminnan johtamisessa, eivät muutokset ole olleet kaikilta osin myönteisiä.
Mitä itse tässä yhtälössä kaipaan, on pelastustoiminnan johtamisen puolien pitäminen. Kehittää pitää, mutta tehtävissä toimiville on turvattava myös edellytykset suoriutua asianmukaisesti. Pelastuslaki toimii tärkeänä lähtökohtana ja antaa toimivaltuudet, mutta usein unohtuvat myös työturvallisuuslain kautta tulevat velvoitteet. Pelastustoimijohtoisilla tehtävillä pelastustoiminnan johtaja johtaa myös yhteistä työpaikkaa eli kyse ei ole siis vain oman toimialan toiminnasta, vaan vastuu on myös muista.
Pelastustoiminnan johtaminen kaipaa entisestään sen näkyväksi tekemistä. Prontoon kirjaamme hälytystehtävistä kaiken mahdollisen, mutta miksemme esimerkiksi pelastustoiminnan johtajan toimivaltuuksien käyttämistä? Johtamista tutkitaan usein vain silloin, kun jotakin on mennyt pieleen eikä silloin sävy ole suotuisa.
Suoritteena pelastustoiminnan johtaminen on aivan yhtä tärkeä osaamisalue kuin vaikkapa savusukeltaminen tai sammuttaminen. Pelastustoiminnan johtamiselta tulee vaatia, mutta samalla sille tulee varata resursseja. Esimerkiksi pelastussukelluskelpoisuuden osalta pidämme tiukasti kirjaa erilaisten suoritteiden riittävän määrän vuosittaisesta täyttymisestä ja aivan perustelluista syistä. Miksi vastaavanlaisia, johtamiseen kohdentuvia vuosittaisia suoritteita ei vaadita pelastustoiminnan johtamiselta? Päinvastoin, palomestarien tehtävänkuviin lisätään niin paljon muita tehtäviä, että varsinainen pelastustoiminnan johtamisen harjoittelu on käytännössä hälytystehtävien hoitamista.
Kuten aiemmin sanottua: toimintaympäristö ja tekniikka muuttuvat koko ajan kiihtyvällä tahdilla, pelastustoiminnan johtamisessakaan ei pärjää enää 80-luvun opeilla. Puhumme paljon pelastajapulasta, mutta työvoimapula kokonaisuudessaan on tosiasia, mikä kohtaa suomalaisen työmarkkinat viimeistään 2030-luvulla. Yhtä lailla siis päällystötehtävissä toimivista henkilöistä tulee pulaa. Tämäkin näkökulma mielessä on kehitettävä palomestarin tehtävänkuvaa, jotta se pysyy jatkossakin houkuttelevana tehtävänä, johon valitaan parhaat – eikä sellaiseksi, mihin määrätään kaikki jäljellejääneet. Ei tehdä päivystävistä palomestareista katoavaa kansanperinnettä.
Mira Leinonen
