Mira Leinonen työskentelee pelastusylitarkastajana Etelä-Suomen aluehallintovirastossa. mirafoni112@gmail.com
Sopimuspalokuntien lähtövarmuus on ollut yksi alan kestokeskusteluaiheista jo pitkään. Päivällä tapahtuviin onnettomuuksiin lähteminen, niin sanotut päivälähdöt, on nostettu erityiseksi ongelmaksi: päivisin keikoille lähdetään merkittävästi vajaalla henkilöstömäärällä, toisinaan lähtijöitä ei ole lainkaan. Ongelma on ollut tiedossa siis jo pitkään, mutta entäpä ne ratkaisut?
Alueen pelastustoimi vastaa pelastustoimen palvelutasosta ja pelastuslaitoksen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Päivälähtöihin liittyvä ongelma ei siis ole yksittäisen sopimuspalokunnan tai sopimuspalokuntalaisen ongelma, vaan myös alueen pelastustoimen. Valtakunnallisen ongelman asiasta tekee ongelman esiintyminen eri puolella Suomea. Ensimmäistä kertaa sisäministeriö on ottanut asiassa myös näkyvää roolia ja perustanut sopimuspalokuntien yhteistyöryhmän. Ongelmanratkaisuun tarvitaan koko alaamme.
Suomi ei ole ainoa maa maailmassa, jossa on sopimuspalokuntatoimintaa, eikä ainoa maa, jonka sopimuspalokuntalaisilla on työnantajia. Etsiessä ratkaisua päivälähtöongelmaan olisi syytä katsoa rajojen ulkopuolellekin: esimerkiksi Saksassa ja Sveitsissä on määritelty tietty pelastuslaitoksen maksama korvaussumma työnantajille menetystä työajasta. Kanadassa puolestaan on otettu toisenlainen lähestymistapa, siellä on lailla velvoitettu työnantajat päästämään työntekijät sopimuspalokuntatehtäviin keikan osuessa kohdalle.
Australiassa puolestaan sopimuspalokuntalaisen työnantaja, sopimuspalokuntalainen ja pelastuslaitos tekevät niin sanotun kolmikantasopimuksen, jonka pohjalta määritellään millaisia pelastustoimen palveluja, kuten esimerkiksi koulutusta tai tarkastuksia, työnantaja saa käyttöönsä maksutta vastineena työntekijän panoksesta. Erilaisia, toimivia ratkaisuja on siis olemassa.
Päivälähtökeskustelu kaipaa ratkaisujen aikaansaamiseksi aktiivista vuorovaikutusta: kun pelastustoimi osaa sanoittaa, kuinka usein ja kuinka pitkään keskimäärin sopimuspalokuntalaisen täytyisi olla pois töistä, auttaa se työnantajaa hahmottamaan velvoitteen laajuutta. Eri työnantajien osalta on tärkeää tuoda esille, millaisesta työstä tai työvaiheesta ei pääse irtoamaan kesken työpäivän.
Vuorovaikutus ja tiedon lisääminen puolin ja toisin häivyttää erilaisia kuvitelmia ja tulkintoja aiheesta. Useimmiten työnantajat näkevät myös oman toimintansa kannalta hyvänä asiana, että omassa henkilöstössä on henkilöitä, joilla on erinomaiset valmiudet toimia onnettomuus- ja vaaratilanteissa. Omasta poterosta huuteleminen ja työnantajiin vetoaminen yleisesti ei tavoita kohderyhmää.
Olisiko aika ottaa jo askel ongelman ratkaisussa eteenpäin ja käynnistää aito, aktiivinen vuorovaikutus työnantajasektorin kanssa?
Teksti: Mira Leinonen
