Järjestöt 25.11.2021

SPAL: Pelastajakoulutuksen aloituspaikat tuplattava, tarvittava rahoitus myönnettävä kuluvalla budjettikaudella

Oikeus velvoitti Tampereen kaupunkia maksamaan palomiehille palkkasaatavia yhteensä yli puoli miljoonaa euroa.

Oikeus velvoitti Tampereen kaupunkia maksamaan palomiehille palkkasaatavia yhteensä yli puoli miljoonaa euroa.

Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL on huolissaan pelastusalojen operatiivisen henkilöstön riittävyydestä. Pelastusalojen ammattilaiset ovat sisäisen turvallisuuden tekijöitä ja pelastustoiminnan perusta, joiden saatavuus on varmistettava. 

Useilla alueilla kärsitään palomiespulasta, sillä pelastuslaitosten virkoihin ja sijaisuuksiin ei ole riittävästi hakijoita. Lisäksi hätäkeskuksien toimintavarmuutta nakertaa krooninen, noin 40 hätäkeskuspäivystäjän vaje.

Pelastustoimessa tehtyjen arvioiden mukaan vuoteen 2030 mennessä tarvitaan noin 2 500 uutta pelastajaa. Pelastuslaitosten toimintavalmiuden varmistaminen ja varallaoloon liittyvät työaikamuutokset tuovat mukanaan noin tuhannen operatiivisen ammattilaisen lisätarpeen. Lisäksi on arvioitu, että pelastustoimesta eläköityy noin 1 500 henkilöä seuraavan kymmenen vuoden aikana.

SPAL vaatii, että pelastajakoulutuksen aloituspaikat on kaksinkertaistettava. Pelastusopistolta ja Helsingin pelastuskoulusta valmistuu nykyisillä aloituspaikkamäärillä noin 1 500 pelastajaa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Nykyinen koulutustahti ei siten riitä kattamaan arvioitua tuhannen palomiehen poistumaa.

Rahoitus myönnettävä jo kuluvalla budjettikaudella

SPAL vaatii, että pelastusalojen ammattilaisten koulutukseen on myönnettävä tarvittava rahoitus jo kuluvalla budjettikaudella. Meneillään oleva pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan koulutusuudistus tulee viedä maaliin suunnitellun mukaisesti ja uudistukselle tulee osoittaa riittävä rahoitus.

SPAL muistuttaa, että pelastustoimi on ihmisten ja yhteiskunnan turvallisuuden kannalta kriittinen toimija, jonka toimintavalmiudesta on huolehdittava. Pelastustoimen ydintehtävänä on ennakoida ja hallita riskejä sekä turvata ihmishenkiä ja omaisuutta. Nykyisillä resursseilla avun saaminen voi hidastua.

SPAL edellyttää, että toimialaa on kehitettävä pelastustoimimyönteisillä rahoituspäätöksillä. Henkilöstöresurssien varmistamiseksi on pidettävä huolta pelastusalan ammattilaisten vetovoimatekijöistä – kilpailukykyisestä palkasta sekä henkilöstön työhyvinvointia ja turvallisuutta edistävistä työolosuhteista.

Turvallisuus on kansalaisten perusoikeus. SPAL muistuttaa, että viime kädessä päättäjät osoittavat pelastustoimelle riittävät resurssit.

Lue lisää: Täydentävässä talousarviossa esitetään pelastajakoulutukseen 1,95 miljoonaa euroa

Lähde ja kuva: SPAL

Lue lisää