Sopimuspalokunnat 13.2.2018

Viestintätyöryhmä elvytti sopimuspalokunnat Etelä-Karjalassa

Johanna Franzén perusti viestintätyöryhmän, jonka avulla monien sopimuspalokuntien jäsenmäärä lähti hurjaan kasvuun.

Johanna Franzén perusti viestintätyöryhmän, jonka avulla monien sopimuspalokuntien jäsenmäärä lähti hurjaan kasvuun.

Sopimuspalokuntien aktiivinen läsnäolo sosiaalisessa mediassa hyödyttää paitsi palokuntia itseään, myös pelastuslaitosta.

Etelä-Karjalan sopimuspalokunnat kaipasivat pelastuslaitokselta tukea näkyvyyteen sosiaalisessa mediassa sekä yhteistoimintaan niin toisten palokuntien kuin laitoksen kanssa.

Pelastuslaitoksen suunnittelija Johanna Franzén perusti tähän tarkoitukseen viestintätyöryhmän noin vuosi sitten.

Työryhmän avulla Etelä-Karjalan kymmenet sopimuspalokunnat ovat saaneet lisää näkyvyyttä, jäseniä, avointa ja mutkatonta yhteistyötä sekä positiivista tekemisen meininkiä.

Monessa palokunnassa nuoriso-osasto oli henkitoreissaan, mutta tilanne on muuttunut päämäärätietoisella viestinnällä. Palokuntanuoret esimerkiksi kävivät itse kertomassa harrastuksestaan kouluissa, ja sanaa levitettiin sosiaalisessa mediassa. Vanhemmat tavoitettiin Facebookilla, nuoret Instagramilla. Tätä nykyä jokainen alueen sopimuspalokunta löytyykin Facebookista. Nuoriso-osastot ovat elpyneet vauhdilla.

”Useamman sopimuspalokunnan nuoriso-osaston jäsenmäärä on moninkertaistunut. Tulokset ovat siis todella hyviä”, Franzén sanoo.

Muutaman kuukauden välein kokoontuvasta viestintätyöryhmästä hyötyvät kaikki osapuolet. Palokunnat saavat tarvitsemaansa tukea ja äänensä kuuluviin. Sopimuspalokuntien aktiivinen läsnäolo Instagramissa hyödyttää pelastuslaitosta, sillä se saa tuoretta tilannekuvaa siitä, miten sopimuspalokunnilla menee. Lisäksi pelastuslaitos saa runsaasti materiaalia sisällöntuotantoonsa. Tällaista resurssia pelastuslaitoksella itsellään ei ole.

Apua sisällöntuotantoon

”Palokuntalaisista on löytynyt ammattivalokuvaajia, jengillä on jopa droneja! Me saamme huikeaa materiaalia heiltä. Kun he toimivat aktiivisesti somessa, saamme jaettua päivityksiä laitoksen sivuilla, mikä helpottaa sisällöntuotantoa todella paljon”, Franzén kehuu.

Parhaillaan viestintätyöryhmä kerää tarinoita sopimuspalokuntalaisista. Niitä julkaistaan eri somekanavilla teksti-, kuva- ja videomuodossa sekä pelastuslaitoksen blogissa, joka avataan maaliskuussa.

Franzénin mukaan blogin kantava ajatus on tehdä pelastuslaitoksen työ näkyväksi ja rakentaa siitä eräänlainen paikallismedia. Tarinoita julkaistaan tulevaisuudessa myös laitoksen vakinaisesta henkilöstöstä. Tarinat tuovat pelastuslaitoksen työntekijät lähemmäs tavallisia ihmisiä, ja voivat houkutella kansalaisia sopimuspalokuntiin tai pelastusalalle.

Franzén muistuttaa, että pelastuslaitosten viestinnässä  tärkeää on mahdollisuus saada tukea epäselvissä tilanteissa, vaikkapa silloin, kun ei tiedä, voiko tiettyä kuvaa julkaista. Franzén on kouluttanut alueen palokuntalaiset somen käyttöön, mutta tarvittaessa hän on aina langan päässä neuvomassa.

”Olen tehnyt selväksi, että Jossulle voi aina soittaa tai laittaa viestiä.”

Teksti ja kuva: Kaisu Puranen