Harjoitus ja koulutus 3.3.2016

Polamkin rehtorilla tiukat ehdot päällystökoulutukselle

"En voi rehtorina hyväksyä, että Poliisiammattikorkeakoulu on kumileimasin, joka antaa tutkintotodistukset, muttei muuten osallistu tutkinnon tuottamiseen millään tavalla", Kimmo Himberg sanoo.

Poliisiammattikorkeakoulun rehtori Kimmo Himberg toppuuttelee huolta, joka Pelastusopistossa on syntynyt palopäällystön ammattikorkeakoulututkinnon siirtymisestä Savonialta Poliisiammattikorkeakouluun.

”Mervi on hyvä kollegani ja aivan turhaan huolehtii tällaisista. Eihän tässä ole mistään valtapelistä kysymys, vaan opetusjärjestelyistä”, Himberg sanoo.

Rehtori Mervi Parviainen on huolissaan Pelastusopiston sanavallan säilymisestä tutkinnon sisältöön ja opiskelijavalintoihin.

Sisällöstä ja valinnoista päättävässä Polamkin hallituksessa ei ole mukana Pelastusopiston edustajaa, eikä edustajan läsnäoloa ole kirjattu myöskään sisäministeriön tekemään esitykseen.

”Jos meillä ei ole paikkaa Polamkin hallituksessa, meillä ei ole mitään keinoja vaikuttaa juridisesti”, Parviainen sanoi aikaisemmin Pelastustiedolle.

Himberg ei näe asiassa mitään ihmeteltävää.

”Eihän siellä ole paikkaa, kun Poliisiammattikorkeakoululla ei ole ollut tähän asti mitään tekemistä pelastusalan koulutuksen kanssa. Nämähän ovat pelkkiä järjestelykysymyksiä. Tuskinpa me osaamme pelastusalan valintaperusteita ja opetussuunnitelmia käsitellä ilman, että meillä on asiantuntijoita.”

Tuleeko Polamkin hallitukseen Pelastusopiston edustaja?

”Minulla ei ole mitään sitä vastaan.”

Himbergillä on palopäällystökoulutukseen liittyen kaksi tiukkaa ehtoa, jotka molemmat liittyvät Polamkin uskottavuuteen. Ensinnäkään Poliisiammattikorkeakoulu ei voi antaa insinööri AMK-tutkintoja.

”Polamk on Suomen ainoa ammattikorkeakoulu, joka ei ole opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnan alainen. Me olemme sisäministeriön alainen. Minulle on hirveän tärkeää, että myös opetusministeriön suuntaan me toimimme aidosti, uskottavasti ja luotettavasti”, Himberg sanoo.

”Meillä on Suomessa monta ammattikorkeakoulua, jotka antavat insinöörin tutkintoja. Opetuksessa kuuluisi olla matematiikkaa ja matemaattisia aineita aika paljon, muttemme me pysty tarjoamaan sellaista opetusta.”

Ei kumileimasin

Himberg ei suostu myöskään siihen, että Polamkilla olisi pelkkä leimasimen rooli.

”Toinen ehto on se, etten voi rehtorina hyväksyä, että Poliisiammattikorkeakoulu on kumileimasin, joka antaa tutkintotodistukset, muttei muuten osallistu tutkinnon tuottamiseen millään tavalla.”

Himbergin mukaan tämäkin on uskottavuuskysymys.

”Kymmenen vuoden vääntämisen jälkeen olemme saaneet Poliisiammattikorkeakoulun aidoksi ammattikorkeakouluksi, jonka antama tutkinto-opetus on ammattikorkeakouluopetusta. Tätä vaivalla saavutettua asemaa emme halua riskeerattavan sillä, että meillä on joku tutkinto, jossa emme osallistu opetukseen ollenkaan.”

Himbergin mukaan yhteistyöhön lähdetään tulevaisuudessa pohtimalla koulutuksen synergiaetuja.

”Mielestäni Polamk voisi nykyosaamisellaan tarjota niin sanottua yleistä johtamista. Juridiikkaa, viesti- ja tietojärjestelmäopetusta. Nämä eivät ole ennalta-asetettuja ehtoja vaan hyvin alustavia ajatuksia.”

Himberg pitää välttämättömänä sitä, että Poliisiammattikorkeakoulu tuottaa osan opetuksesta.

”Kun tämä kaikki on lähtenyt taloudellisista syistä liikkeelle, se tarkoittaa, että meidän täytyy hakea tehoja koulutuksen järjestämisestä.”

Teksti: Kaisu Puranen

Kuva: Kimmo Kaisto

Lue lisää