Pelastusopiston harjoitusalueella kuvattiin elokuussa 2020 videoita julkaisua varten. Iiro Immonen kuvasi, ja ohjaajana toimi Pelastusopiston suunnittelija ja pitkän linjan brankkari Ville Ala-Kokko. Työturvallisuutta korostetaan kaikessa toiminnassa.
Pelastusopiston Sammutustekniikka rakennus- ja liikennevälinepaloissa -hankkeessa tuotetut kaksi julkaisua esiteltiin tammikuussa kahdessa samansisältöisessä webinaarissa. Ne keräsivät yhteensä yli 1200 seuraajaa, joten tiedolle on selvästi kysyntää.
”Edellisestä julkaisusta on kulunut yli 30 vuotta, joten oli jo aikakin uudistaa”, kertoi Pelastusopiston rehtori Mervi Parviainen avatessaan tilaisuuden.
Rakennuspalon sammutus -julkaisussa on hänen mukaansa 263 sivua täyttä asiaa, ja se on tehty hyvin käytännönläheiseksi. Siihen on koottu iso määrä käytännön ammattitaitoa, ei yksittäisiä näkemyksiä ja mielipiteitä.
”Toinenkin julkaisu on mitä ajankohtaisin, liikenne haastaa pelastustoimea. Käyttövoiman muutos vaatii uusia tekniikoita ja lähestymistapaa.”
Uusia julkaisuja voi hyödyntää niin tutkinto- kuin täydennyskoulutuksessa sekä sopimushenkilöstön ja pelastuslaitosten koulutuksissa.
”Reilut 2,5 vuotta meni hankkeessa koronankin takia, se vaikutti muun muassa kuvauksiin. Sammutustekniikka rakennus- ja liikennevälinepaloissa on yksi hanke, mutta siitä tehtiin nämä kaksi julkaisua. Niissä on hyviä linkkejä, joista saa hyödyllistä lisätietoa. Videoita tehtiin paljon opetuksen ja opiskelun tueksi. Käännöksen ruotsiksi pitäisi valmistua maaliskuun loppuun mennessä. Hanketta rahoitti Palosuojelurahasto”, kertoo hankkeen projektipäällikkö, yliopettaja Ismo Huttu.
Rakennuspalon sammutus -julkaisun ovat kirjoittaneet Ismo Huttu, Ville Ala-Kokko, Pasi Paloluoma, Mika Smura, Juha Ronkainen, Jani Jämsä, Ari Mustonen, Karoliina Meurman ja Marko Hassinen.
Lisäksi tärkeän panoksensa ovat antaneet muun muassa Helsingin pelastuslaitos, Arto Latvala sekä Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen pelastusryhmä Mikko Honkasen johtamana. Kuvista ja videoista vastasivat Iiro Immonen, Jonna Kolehmainen ja Pekka Toivanen. Uudet energiamuodot liikennevälineissä ja energiavarastoissa -julkaisun teki pitkälti Marko Hassinen.
Sammutustekniikka on vain osa rakennuspalon sammuttamisen kokonaisuutta. Rakennuspalon sammutus -julkaisussa rakennuspalon sammuttamista käsitellään laajemmin myös sammutustaktiikan, pelastustoiminnan johtamisen, rakenteellisen paloturvallisuuden, palontutkinnan ja työturvallisuuden näkökulmasta.
Uudet energiamuodot liikennevälineissä ja energiavarastoissa, Sammutustaktiikka ja -tekniikka -julkaisu antaa ohjeita jatkuvasti lisääntyviin haasteisiin. Liekin purkautuminen on selkeästi erilainen sähköauton akkupalossa ja kaasuauton kaasupalossa verrattuna polttomoottoriautoihin.
Teksti: Kimmo Kaisto
Kuva: Arto Latvala
Lue koko juttu Pelastustiedosta 1/2023.