Paloturvallisuus 18.3.2022

Antoisat tulitöiden kurssinjohtajapäivät huhtikuussa Helsingissä – luvassa painavaa asiaa ja vierailu Suomenlinnaan

Viaporin telakka ry:n hallituksen puheenjohtaja Jouni Wirta korostaa siisteyden merkitystä puulaivojen kunnostuksessa. Talvitelakoituna on tällä hetkellä 16 laivaa. Tulityöt keskitetään sepän pajaan tai sen ulkopuolelle.

Viaporin telakka ry:n hallituksen puheenjohtaja Jouni Wirta korostaa siisteyden merkitystä puulaivojen kunnostuksessa. Talvitelakoituna on tällä hetkellä 16 laivaa. Tulityöt keskitetään sepän pajaan tai sen ulkopuolelle.

Koronavuodet ovat haitanneet merkittävästi lähitapahtumien järjestämistä ja perinteiset kurssinjohtajapäivät ovat jääneet kahtena edellisvuonna pitämättä. Rajoituksia puretaan, joten tänä keväänä tilaisuus sisältää ajankohtaista tietoa tulitöiden turvallisuudesta kaikille aiheen kanssa toimiville.

Kurssinjohtajapäivät pidetään Helsingissä kahdessa paikassa 26.–27. huhtikuuta. Ensimmäinen päivä vietetään Scandic Simonkentässä. Päivän päätteeksi on rento illallistilaisuus, jolloin on mahdollisuus verkostoitua. Toisena päivänä siirrymme Suomenlinnaan, jossa aamupäivä kuluu hoitokunnan kokoustiloissa. Lounaan jälkeen tutustumme Viaporin telakkaan, jossa kuulemme tulitöiden turvallisuudesta telakkaympäristössä.

Seminaarissa on laaja kattaus ajankohtaista tietoa tulitöiden turvallisuudesta ja koulutusosaamisesta. Vasta käynnistyneen Olkiluodon ydinvoimalan HSE Deputy Manager Kari Hakala kertoo tulitöistä ydinvoimala-alueella. Erityisryhmien huomioimisesta koulutuksessa alustaa koulutuspäällikkö Anu Raudasoja HAMKista. Vakituisten tulityöpaikkojen turvallisuudesta ja valvonnasta keskustellaan paneelissa, jonka tarkoituksena on selventää eri vastuutahojen rooleja. Perehdymme myös tulitöistä aiheutuneeseen tulipaloon tapausesimerkin avulla. Seminaarin aikana pääsemme myös yhdessä työskentelemään mainittujen aiheiden parissa, ja SPPL:n turvallisuusasiantuntija järjestää tulityösuunnitelmiin liittyvän työpajan.

Teksti: Mikko Poutala


”Itse laivoissa hitsataan lähinnä kölipulttien kantoihin kierretanko, jotta jopa yli kaksimetriset pultit saadaan vedettyä pois 20 tonnin tunkilla. Sumupulloa käytetään viilennykseen, jotta puu ei jää kytemään”, kertoo seppä Seppo Muukka.

Siisteys on iso osa turvallisuutta Viaporin telakalla Suomenlinnassa

Suomenlinnassa kuivatelakan isossa altaassa kunnostetaan puisia purjealuksia. Vanhojen laivojen korjaustoiminnasta vastaa Viaporin telakka ry.

”Telakalla on turvallisuus- ja ympäristösuunnitelma. Kaikilla telakoitavilla aluksilla tulee olla oma palosuojelusuunnitelmansa. Aluksilla pitää säilyttää katsastuksen vaatimat alkusammutusvälineet myös talvitelakoinnissa. Vuosittain kunnostetaan yli pariakymmentä perinnelaivaa. Lisäksi alueella toimii paljon yrityksiä, kuten veneenveistämö, purjeneulomo ja sepän paja”, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Jouni Wirta.

Aiemmin pikeä kuumennettiin nestekaasupolttimella. Nyt piki lämmitetään turvallisemmin vanhassa sähköuunissa.

”Hitsaukset aloitetaan heti aamusta. Tulityöt puolen päivän jälkeen on kielletty, jotta paikalla on aina jälkivartiointi. Täällä käy tuttu porukka ja kaikki tuntevat turvalliset toimintatavat. Pikapaloposteja on joka puolella, myös altaan reunoilla”, Wirta sanoo.

”TIC-hitsausmenetelmässä valokaaren ansiosta ei tule kipinöitä eikä hitsattava kappale juuri kuumene”, seppä Seppo Muukka jatkaa. Hän on työskennellyt palomiehenä Hietalahden telakalla ja oli aikoinaan myös Oulunkylän VPK:ssa.

Siivoaminen purjelaivoja kunnostaessa on tärkeää, jotta mihinkään ei jää puruja tai lastuja. Wirran mukaan suurin paloriski puulaivatelakalla ovat itsestään syttyvät aineet. Erityisesti pellavaöljyiset rätit pitää sulkea metalliastiaan tai kuivata ilmavasti.

Teksti ja kuvat: Kimmo Kaisto

Lue lisää tulitöistä Pelastustiedosta 2/2022, joka ilmestyy 23. maaliskuuta

Lue lisää