Paloturvallisuus 22.8.2016

Islantilaisten valvontasovelluksesta ideoita Varantoon

Islantilaisten sovellus ohjaa tarkastajaa tekemään tarkastuksen.

Islantilaisten sovellus ohjaa tarkastajaa tekemään tarkastuksen.

Islantilainen valvontasovellus voisi hyödyttää tulevaa Varanto-tietojärjestelmää.

Helsingin pelastuslaitos vieraili alkukesästä Reykjavikin pelastuslaitoksella tutustumassa tietojärjestelmiin. Tavoite oli tutustua käytäntöihin juuri Varanto-hankkeen näkökulmasta.

Erityisesti palotarkastajille tehty Bruna Vördur- eli Fire Guard-niminen sovellus vaikutti lupaavalta niin Varannon kuin omavalvonnan kannalta.

valvonta2

 

Sovellus toimii sekä toimistossa selainpohjaisena että mobiilisovelluksena. Sen merkittävä etu on, että se ohjaa tarkastajaa palotarkastuksen aikana.

”Tarkastus tapahtuu käytännössä mobiilisovelluksen ohjaamana, ja siihen saadaan myös liitettyä kuvia. Sovelluksessa on valmiit valikot ohjeineen ja opastuksineen, joten jos havaitaan puute, valitaan, mihin kategoriaan se kuuluu, ja siitä otetaan myös kuva”, palotarkastaja, valvonnan suunnittelija Tanja Mannila kertoo.

”Asiakkaatkin ymmärtävät paljon paremmin korjausmääräykset, kun mukana menee aina konkreettisesti kuva. On edistysaskel, että kuvat saadaan liitettyä pöytäkirjoihin.”

Mannila näkee, että järjestelmä voisi sopia Suomessa omavalvontaan.

”Se on helppokäyttöinen mobiilisovellus, joten miksi siitä ei saisi omavalvonnan välinettä. Asiakas voisi tehdä palotarkastuksen omatoimisesti.”

Varanto-hankkeen projektipäällikkö Tanja Seppälän mukaan juuri sovelluksen asiakirjan- ja asianhallintakäytäntö, resurssien seurantajärjestelmä ja mobiilikäyttö voisivat toimia myös Varannon ominaisuuksina.

valvonta3

”Halusimme löytää Varannon näkökulmasta verrokkisovelluksen, ettei tarvitsisi keksiä pyörää uudestaan. Varannon kehityksessä on alusta lähtien ollut selvää, että siinä täytyy olla asiakirjan- ja asianhallinta-aspekti, eikä vain pelkästään kiinteistörekisteri, kuten tähän mennessä.”

Yhteistyö islantilaisten kanssa jatkuu siten, että Varanto-hankkeessa mukana olevilla on nyt käyttöoikeus täkäläisten koulutustietokannassa olevaan järjestelmään. Sitä kautta voidaan tutustua paremmin Fire Guardin ominaisuuksiin ja miettiä ominaisuuksien hyödyntämistapoja Varannossa.

Varanto lähtee tänä syksynä kilpailutukseen, kunhan tekniset määritykset on saatu hankittua.

Lue Pelastustiedon aikaisempi Varanto-juttu täältä.

Teksti: Kaisu Puranen

Kuvat: Tanja Mannila

Lue lisää