Seurakenttä Kauhavan lentokentällä näytti aloituspäivänä perjantaina tältä.
Vanhoillislestadiolainen herätysliike on kokoontunut Suomen Rauhanyhdistyksen Keskusyhdistyksen (SRK) Suviseuroihin yli sadan vuoden ajan. Eräs maan suurimmista, ellei suurin tapahtuma kerää joka vuosi paikalle ison suomalaisen kaupungin verran väkeä. Alueelta löytyy kaikki palvelut, jotta Suviseuravieraat eivät kuormita paikallisia palveluja ja aiheuta liikennöinnillään riskejä.
Ammattilaiset vastaavat turvallisuudesta
Tänä vuonna (2023) Suviseurat järjestetään Kauhavan lentokentällä. Kolme kilometriä pitkän ja 200 hehtaaria laajan alueen turvallisuutta pidetään yllä 1+3 vahvuisella pelastusyksiköllä, jonka käytössä on paloauto kaksi mönkijää ja peräkärry. Pelastustoimintaa johtaa tarvittaessa päällystökoulutuksen saanut P40-päivystäjä.
Lisäksi Suviseura-alueella päivystää hoito- ja perustason ensihoitajilla miehitetty ambulanssi, jolla voidaan operoida Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen hoitovelvoitteiden puitteissa.
Alueella olevaan varuskuntasairaalaan pystytetty EA-asema on oikeastaan kohtalaisen hyvin varustettu sairaala. Sinne odotetaan tapahtuman aikana 400 – 600 potilasta, jotka muutamia poikkeuksia luukuunottamalla pystytään hoitamaan omin voimin.
EA-asemalla päivystää jatkuvasti 1-4 lääkäriä sekä sairaanhoitajia, ensihoitajia ja kätilöitä. Niin pelastus- kuin hoitohenkilökuntakin koostuu alan ammattilaisista.
”Vain muutamalla pelastajalla on pelastajakurssi kesken”, Suviseurojen pelastuspäällikkö Keijo Kangastie sanoo. Hän on myös siviiliammatiltaan pelastuspäällikkö Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksella.
Helikopterikenttä etäämmällä
Jos Suviseuroista evakuoidaan potilas helikopterilla, on laskeutumispaikaksi osoitettu Kauhavan paloaseman piha, jolloin hänet viedään sinne ambulanssilla.
”Tämä on turvallisuuskysymys. Jos tänne alueelle tulisi kopteri, niin siellä olisi äkkiä 5000 lasta katsomassa”, Kangastie perustelee.
Skenaario kävi toteen, kun alueella tarvittiin lääkärihelikopteria, joka tuli laskuun alueen reunalle. Paikalle tarvittiin paljon järjestysmiehiä, kun lapset ryntäsivät paikalle katsomaan ja kuvaamaan sitä. ”Viranomainen tekee omat päätöksensä, me tapahtumanjärjestäjänä voimme vain suunnitella, mutta tapaus osoitti, että olimme tunnistaneet riskin”, Kangastie sanoo.
Navigointia karttaruuduilla
Jos Suviseurojen alueella tarvitaan pelastusyksikköä tai ambulanssia, avuntarvitsija soittaa normaalisti 112:een. Hätäkeskuspäivystäjä tekee tilanteesta tavanomaisen riskinarvion ja hälyttää joko Suviseurojen omat yksiköt tai niiden lisäksi ennalta määriteltyjen vasteiden mukaisesti lisäyksiköitä pelastuslaitokselta ja hyvinvointialueen ensihoidosta.
Suviseura-alue on jaettu 100 * 100 metrin kokoisiin karttaruutuihin. Hätäkeskuspäivystäjät on ohjeistettu selvittämään soittajalta karttaruudun, missä apua tarvitaan. Tieto välitetään
hälytysilmoituksen yhteydessä hälytetyille yksikölle.
”Ensimmäisinä päivinä meillä on ollut lähinnä helteestä johtuvia ensihoitotehtäviä”, Kangastie sanoo.
Turvapäivystys tukee
Jokaisen Suviseura-alueelle tulevan hälytyksen saa myös tapahtuman turvapäivystys, jossa työskentelee hätäkeskuspäivystäjiä, rajavartijoita, poliiseja, puolustusvoimien ja pelastustoimen väkeä. Turvapäivystys hälyttää lähimmät järjestyksenvalvojat ja liikenteenohjaajat paikalle aukaisemaan hälytysajoneuvolle kulkureittiä. Tienraivaajana käytetään myös mönkijää, jolla palomies lähtee ensivasteena jokaiselle ensihoitotehtävälle.
”Alueella ajetaan varovaisesti, ilman sireenejä vain hälytysvaloja vilkutellen. Lapsia on paljon ja mennään turvallisuus edellä”, Kangastie sanoo.
Turvapäivystyksen yhteydessä on kameravalvoja, joka seuraa aluetta valvontakamerojen avulla. Hälytyksen tullen hän pystyy katsomaan kamerasta, miltä paikalla näyttää ja välittämään lisätietoa yksiköille.
14 000 talkootyövuoroa
Kangastie on Suviseurojen turvallisuustoimikunnan puheenjohtaja kolmatta ja organisaation pelastuspäällikkönä kuudetta kertaa.
”Yli sata vuotta järjestetyn tapahtuman valmistelut sujuvat hyvin aikataulutettuina. Meillä on hyvin tiedossa, mitä pitää olla valmiina mihinkin päivään mennessä. Listaa kun seuraa, niin asiat tulee tehtyä.”
Sama koskee koko Suviseurojen infrastruktuurin valmistelua. Tämän vuoden tapahtumassa ovat mukana jo ensi vuoden järjestäjät. He purkavat samat rakenteet, jotka he seuraavana vuonna kokoavat. Alueella tehdään talkoovoimin noin 14 000 työvuoroa. Ensihoidon ja pelastuksen työvuorot ovat päivällä kuudentunnin mittaisia ja yövuoro on 12 tunnin mittainen.
Paljon väkeä ja kalustoa
Paikalle odotetaan 6500 asuntovaunua, 2500 asuntoautoa, 2000 auto- ja telttayhdistelmää, 100 asuntolinja-autoa, 2600 pysäköityä autoa, 5000 telttaa ja 4000 majoituskaluston mukana tulevaa telttaa.
Kun varsinaiset Suviseurat alkoivat perjantaina 30. kesäkuuta, niin väkeä ryhdyttiin päästämään alueelle jo keskiviikkona. Iltakuuteen mennessä saapui 23 000 ihmistä. Torstai-iltana väkimäärä oli lisääntynyt 56 000 henkeen. Kangastie arvioi, että perjantaina paikalla on 70 000 ja enimmillään lauantaina väkimäärä ylittää 80 000 pääluvun.
Teksti Marko Partanen
Kuvat Kuvapalvelu / Suviseurat