Työturvallisuus 7.9.2018

Uudet toimintamallit ja erikoistumisalueet kiinnostavat pelastajia Turvallisuusmessuilla

Sukellus- ja pintapelastustoiminnan ohje on uudistettu.

Sukellus- ja pintapelastustoiminnan ohje on uudistettu.

Turvallisuusmessuilla esitellään monipuolisesti palo- ja pelastusalan ammattilaisille uusia toimintamalleja ja pelastamistapoja. Messut järjestetään Tampereella 11.-13. syyskuuta.

Alan asiantuntijat kouluttavat ja opastavat ammattilaisille erikoistaitoja sekä esittelevät paitsi alan uusimpia laitteita, työvaatteita, varusteita ja työkaluja, myös kertovat työturvallisuudesta ja -hyvinvoinnista.

Turvallisuusmessut kysyi Satakunnan pelastuslaitoksen palomiehiltä, mikä saa heidät lähtemään messuille. Näin he vastasivat:

”Meitä kiinnostaa erityisesti omiin erikoisosaamisalueisiin, vesisukellukseen, köysipelastamiseen ja tieliikennepelastamiseen liittyvä kalusto ja uudet pelastustekniikat. Pelastussukeltaminen vaatii jatkuvaa harjoittelemista. Uusimmista laitteista ja varusteista on hyvä olla perillä”, kertovat Kanta-Porin paloaseman 1-vuoron palomiehet ja pelastussukeltajat.

”Messuilla järjestettävä Road Rescue -koulutus kiinnostaa. Ajoneuvokanta muuttuu hybridien ja sähköautojen myötä. Se vaikuttaa myös pelastustehtäviin. Lisäksi aion tutustua uusiin työvaatteisiin, kuten kevytsammutusasuihin. Myös työhyvinvointiin ja työssäjaksamiseen liittyvät asiat kiinnostavat, koska erityisesti sukeltamisessa hyvä fyysinen kunto on kaiken tekemisen perusta ja siitä täytyy huolehtia”, sanoo Rauman paloaseman paloesimies ja pelastussukeltaja Tero Tommila.

”Haluan tietää lisää siitä, miten palomiehen työturvallisuutta voidaan parantaa erilaisten laitteiden, varusteiden, työkalujen ja toimintatapojen avulla. Hälytystehtävien lisäksi tarkoitan myös normaalia asemapalvelua, esimerkiksi puhdaspaloasema-toimintatapaa tai työvuoron aloitusta vaikka pienellä jumppatuokiolla. Muun muassa sukellustehtävien korkean riskin takia säännöllinen harjoittelu ja hyvä fyysinen ja psyykkinen terveys on välttämätöntä”, toteaa Rauman paloaseman palomies ja pelastussukeltaja Jarno Heinilä.

Turvallisuusmessuilla on kymmeniä palo- ja pelastusalan toimijoita, joiden asiantuntijat kertovat ja neuvovat työturvallisuuteen ja -varusteisiin liittyvissä kysymyksissä. Muun muassa Ursuk Oy (E 100) esittelee messuilla uutuustuotteitaan, kuten sukellus- ja pintapelastustehtäviin liittyviä kuivapukuja, vaatteita ja tarvikkeita sekä palopukuja ja ensihoidon työvaatteita.

Lue Pelastustiedon juttu messuista täältä.

Lähde: Tampereen messut 

Kuva: Jussi Helttunen

Lue lisää