Tekstiä ensihoitaja Janette Niemeltä.
Ambulanssi on matkalla kohteeseen, jonne ajoaikaa on vielä parikymmentä minuuttia. Ennen saapumista ensihoitaja soittaa hätäilmoituksen tehneelle henkilölle. Muutamassa minuutissa tarkentuvat potilaan oireet, kulku kohteeseen ja mahdollinen lisäavun tarve. Kun yksikkö saapuu paikalle, potilaan haastattelu on jo aloitettu ja toimintataktiikkaa suunniteltu valmiiksi.
Matkalla kohteeseen tehtävä yhteydenotto on viime vuosina yleistynyt ensihoidossa. Kyseessä ei ole uusi valtakunnallinen toimintamalli, mutta käytäntö näyttää löytäneen paikkansa monien ensihoitajien työkalupakissa ja joidenkin alueiden toimintaohjeissa. Samalla herää kysymys: voisiko matkalta soitettavasta puhelusta olla hyötyä paitsi yksittäisen potilaan hoidossa myös ensihoitopalvelun toimivuudessa laajemmin?
artikkeli jatkuu
Tässä kirjoituksessa tarkastelen ilmiötä omien kokemusteni ja kollegojen kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta. Tarkoituksena ei ole esittää tutkimustuloksia, vaan avata keskustelua toimintatavasta, jota olisi perusteltua tarkastella myös tutkimuksen näkökulmasta.
Koronapandemiasta osaksi arkea
Aloittaessani työskentelyn Kanta-Hämeen ensihoidossa vuonna 2019 kohteeseen soittaminen ei kuulunut tavanomaiseen toimintatapaan. Koronapandemia kuitenkin muutti käytäntöjä nopeasti.
Ensihoitajia ohjeistettiin selvittämään jo matkalla mahdollisia tartuntariskejä ja arvioimaan tarvittavaa suojautumista. Monilla alueilla tästä muodostui uusi toimintamalli, jossa samalla puhelulla alettiin kerätä muutakin tietoa potilaan tilanteesta.
Vaikka pandemian aikaiset erityisohjeet myöhemmin poistuivat, osa ensihoitajista jatkoi yhteydenottoja. Erityisesti pitkien etäisyyksien alueilla puhelun koettiin auttavan tilanteen hahmottamisessa ja toiminnan suunnittelussa jo ennen kohteeseen saapumista.
Hätäkeskuksen toiminnan täydentäminen
Hätäkeskuksen riskinarvio perustuu ilmoittajalta saatuihin tietoihin. Hätäpuhelut pyritään pitämään lyhyinä, ja ilmoittaja voi olla hätääntynyt, epävarma tai kyvytön kuvaamaan tapahtumia tarkasti. Toisaalta myös oireiden tulkinta voi olla vaikeaa ilman tarkempia potilastietoja, aluetuntemusta, terveydenhuollon koulutusta tai ensihoidon kentän kokemusta.
Tämän vuoksi ensihoitoyksikön kohteeseen saapuessa todellinen tilanne ei aina vastaa täysin hätäpuhelun aikana muodostunutta käsitystä. Kyse ei ole virheestä vaan siitä, että tilannekuvaa joudutaan rakentamaan rajallisen tiedon perusteella.
Matkalla tehtävä puhelu tarjoaa mahdollisuuden täydentää tätä kuvaa. Rauhallisemmassa tilanteessa ilmoittaja voi kertoa tapahtumista tarkemmin, jolloin ensihoitajat saavat paremman käsityksen siitä, mitä he ovat menossa kohtaamaan.
Mitä tietoa puhelulla voidaan saada?
Yksinkertaisimmillaan ensihoitaja voi pyytää ilmoittajaa kuvailemaan omin sanoin, miksi apua tarvitaan. Tämä avaa usein keskustelun tavalla, joka tuo esiin sellaisia yksityiskohtia, joita ensimmäisessä hätäpuhelussa ei ole tullut esille.
Puhelun aikana voidaan myös selvittää kohteeseen liittyviä käytännön asioita. Maaseudulla oikean osoitteen tai ajoreitin varmistaminen voi säästää arvokkaita minuutteja. Kerrostalokohteissa voidaan pyytää oven avaajaa valmiiksi vastaan tai selvittää mahdolliset kulkuesteet.
Jos potilaan henkilötiedot saadaan käyttöön, ensihoitajat voivat perehtyä käytettävissä oleviin potilastietoihin jo matkalla. Aiemmat sairaudet, lääkitykset ja riskitiedot voivat auttaa muodostamaan kokonaiskuvaa ennen varsinaista kohtaamista.
Joissakin tilanteissa puhelulla voidaan myös käynnistää valmisteluja. Potilaan asiakirjojen, lääkkeiden tai mukaan otettavien tavaroiden kerääminen valmiiksi voi lyhentää kohteessa käytettävää aikaa. Lisäksi ensihoitaja voi harkintansa mukaan antaa yksinkertaisia toiminta- tai hoito-ohjeita ennen yksikön saapumista.
Hyöty korostuu aikakriittisissä tilanteissa
Erityisesti aikakriittisissä tehtävissä jokainen minuutti on merkityksellinen. Esimerkiksi vakavaa allergista reaktiota, aivoverenkiertohäiriötä tai muuta kiireellistä hoitoa vaativaa tilannetta koskeva lisätieto voi auttaa ensihoitajia valmistautumaan jo matkalla.
Puhelun perusteella voidaan myös arvioida lisäresurssien tarvetta. Jos esimerkiksi potilaan siirtäminen vaikuttaa haastavalta tai tilanne on odotettua vaativampi, voidaan tarvittaessa pyytää lisäyksikköä jo ennen kohteeseen saapumista.
Samalla myös potilaat ja omaiset saavat tietoa siitä, mitä ensihoidon saapuessa tulee tapahtumaan. Tällä voi olla myönteinen vaikutus kokemukseen hoidosta ja turvallisuuden tunteeseen.
Entä mahdolliset riskit?
Puheluihin liittyy myös kysymyksiä, joita olisi syytä tarkastella kriittisesti. Voiko puhelussa saatu tieto joskus johtaa virheellisiin ennakko-oletuksiin? Missä tilanteissa soitosta saatava hyöty jää vähäiseksi? Kuinka paljon puhelut todellisuudessa säästävät aikaa, ja vaikuttavatko ne potilaan hoidon lopputulokseen?
Lisäksi on huomioitava, että kaikki tehtävät eivät hyödy yhteydenotosta. Jos tehtävä on jo arvioitu erillisessä ensihoidon puhelinarvioinnissa, lisäsoitolle ei ole tarvetta.
Toimintatavan kehittäminen edellyttääkin yhtenäisiä käytäntöjä ja selkeitä pelisääntöjä.
Aihe ansaitsee tutkimusta
Moni ensihoitaja tunnistaa tilanteita, joissa matkalla tehty puhelu on helpottanut toimintaa merkittävästi. Toistaiseksi kyse on kuitenkin pitkälti käytännön kokemuksista.
Olisikin kiinnostavaa selvittää tutkimuksen avulla esimerkiksi sitä, lyhentävätkö puhelut kohteessaoloaikoja, parantavatko ne potilaiden kokemuksia tai vaikuttavatko ne ensihoidon resurssien käyttöön. Myös mahdollisia haittoja olisi tärkeää arvioida järjestelmällisesti.
Ensihoito kehittyy jatkuvasti uusien toimintatapojen, teknologian ja tutkimustiedon avulla. Matkalla kohteeseen tehtävä yhteydenotto saattaa olla pieni ja kustannustehokas toimintatapamuutos, mutta parhaimmillaan sillä voi olla merkitystä sekä potilaan saaman hoidon että ensihoitopalvelun sujuvuuden kannalta.
Siksi ilmiöstä kannattaa keskustella kahvipöydissä, koulutuksissa ja tutkimuskentällä. Vasta sen jälkeen tiedämme, onko kyse vain hyödylliseksi koetusta käytännöstä vai aidosti ensihoitoa parantavasta toimintamallista.
Entä olisiko toimintakulttuuria syytä laajentaa myös pelastuksen puolelle?
Teksti Janette Niemi, ensihoitaja (AMK), TtM-opiskelija
